Tiede | Etanan elimet, hyrsänjeebo, pershyräkkä ja rutun muikku – suomalaiset ovat nokkelia kiroilijoita mutta eivät ehkä kiroilekaan niin ahkerasti kuin ajatellaan

Kiroilussa toistuvat samat, kielletyt teemat kielestä ja kulttuurista toiseen. Tunteita herättävät sanat kestävät aikaa, eikä niiden lataus vähene käytön yleistymisen myötä.

Kirosanojen voima ja yleisyys perustuvat häpeään, piilossa pidettävään, kiellettyyn tai erityisen pyhään. Kun kielletyn asian sanoo kirosanana ääneen, on se kuin vaaran voittamista ja tuntuu antavan puhujalle voimaa ja uhmakkuutta.

Kiroilua väärässä paikassa pidetään huonona käytöksenä.

Jos lapselta livahtaa kirosana, seikka saa huomiota: vanhemmat yrittävät olla nauramatta – tai toruvat. Niinpä lapsi havaitsee, että nyt on kyse jostain kielletystä.

Kirosanoista useita kirjoja kirjoittaneen Jari Tammen mukaan voimasanoilla on kymmeniä eri tehtäviä. Kivun ja pettymyksen sieto on yksi yleisimmistä.

– Voimasana lähtee selkäytimestä, kun iskee vasaralla sormeen.

Kirosanat ovat myös tapa rytmittää puhetta sekä vahvistaa sanomaa. Voimasanoja käytetään lisäksi päivittelyyn, ihasteluun ja positiiviseen ilmaisuun.

Voimasana lähtee selkäytimestä, kun iskee vasaralla sormeen.

Jari Tammi

Kirosanoille läheistä aihepiiriä on haukkumanimillä nimittely, solvaus. Oma lajinsa on manaus, kuten jiddishin kielessä: Tippukoon kaikki hampaasi paitsi se yksi, jota särkee. Liettuassa puolestaan toivotaan pahaa toiselle sanomalla, että kasvaisipa housuihisi siili.

Kiroilusanasto toistuu teemoiltaan yhtenäisenä eri kielissä ja kulttuureissa: sukuelimet, seksi, eritteet, uskonnollinen sanasto sekä hieman harvemmin eläimiin ja ihmisiin yhdistetyt haukkumasanat sekä sairaudet, kuten sukupuolitaudit.

Perinteisten käsitysten mukaan kovia kiroilijoita ovat suomalaiset, venäläiset, turkkilaiset, Balkanin maissa asuvat, skotit ja irlantilaiset.

Länsimaissa mietoja kiroilijoita olisivat ruotsalaiset, saksalaiset, tanskalaiset ja belgialaiset. Väitteiden mukaan kirosanat puuttuisivat amerikanintiaanien, inuiittien, malesialaisten, polynesialaisten ja japanilaisten puheesta.

Tammi kuitenkin muistuttaa, että kyse on juurtuneista käsityksistä, eikä varsinaista tutkimustietoa aiheesta ole. Tammi on löytänyt nimittäin muun muassa japanilaisista anime-elokuvista kirosanan käyttöä.

– Ristiriidassa voi olla kyse siitä, että jos pidättyväisyydestään ja kohteliaisuudestaan tunnetuilta japanilaisilta kysytään, kiroiletteko julkisesti, he kieltävät. Samalla tavalla kuin suomalaisten tiedetään saunovan, joten vastaamme aina, että kyllä me kaikki saunomme, vaikkei se pidä paikkaansa, Jari Tammi spekuloi.

Kääntämisen tutkija Minna Hjort Turun yliopistosta arvioi, että suomalaisten innokas kiroilu voi olla myytti.

– Monien kielialueiden puhujat ylpeilevät suomalaisten tavoin, että juuri he kiroilevat eniten, parhaiten ja hauskimmin. Kiroilua ihannoimalla voidaan rakentaa kansallista identiteettiä.

Hjortin tutkimukseen osallistuneista suomalaisista yli 40 prosenttia kertoi kiroilevansa usein ja lähes yhtä moni silloin tällöin.

Vaikka kiroilusanasto on kulttuurista ja kielialueesta riippumatta joltisenkin samanlaista, erojakin löytyy.

Esimerkiksi suomen kielessä ja muissa pohjoismaisissa kielissä on vanhaa uskonnollista sanastoa enemmän kuin muualla Euroopassa.

Perkele-sana on peräisin pakanalliselta ajalta. Alun perin se tarkoitti ukkosenjumalaa, ja kristityt alkoivat kuvata sitä paholaisen ilmentymäksi. Saatana-sanan (vastustaja) alkuperä on luultavasti muinaisruotsissa.

Poikkeuksellista on myös se, että äiti/insesti-sanastoa (motherfucker) ei suomen kielessä ei juuri käytetä, vaikka sitä esiintyy yleisesti monilla kielialueilla.

Tutkijat voivat toistaiseksi vain arvailla syytä; kirosanatutkimus on kaiken kaikkiaan yleistynyt vasta 2000-luvulla.

– Äitiä pidetään kaikissa kulttuureissa pyhänä, ja sitten kun teemaan liitetään insesti, on vaikutus hyvin voimakas. Katolinen kirkko Neitsyt Maria -kuvastoineen on voinut vahvistaa teemaa eräissä kielissä, mutta vastaavaa sanastoa esiintyy kyllä myös muiden uskontojen piirissä, Hjort vertaa.

Hjortin mukaan kirosanat pysyvät suosittuina kauan. Kiroilun paradoksiksi on kutsuttu ilmiötä, jossa voimakkaimpina pidetyt sanat ovat yleisimpiä, vaikka niiden käyttöön liittyy paljon rajoituksia, kuten käyttökiellot tietyissä tv-ohjelmissa.

– Tyypillistä on myös se, että käytön yleistyttyä sanan alkuperäinen merkitys häviää.

Englannin kielen fuck-sana on Hjortin tutkimusten mukaan voimakkuudeltaan, mielikuviltaan ja monilta käyttötavoiltaan samantyyppinen kuin suomen kielen v-sana. Se voi olla muun muassa voimaannuttava tai protestoinnin väline. Fuck-sana on levinnyt muihinkin kieliin.

Kiellettynä pidettyjä ilmaisuja paheksutaan yleisesti, joten jotkut puhujat ovat kehittäneet vahvimmille voimasanoille kiertoilmaisuja.

– Isosena rippileirillä ei sopinut kiroilla, joten kiperän paikan tullen suusta kirposi vaikkapa perjantai – ja oikein hyvin ehdollistettuna, muistelee kiroguru Jari Tammi.

Kiroilu

Tuhansia muunnoksia ja keksittyjä sanoja

Peruskirosanojen lisäksi suomen kielessä on tuhansia muunnoksia ja itse keksittyjä voima- ja manaussanoja.

”Suomalainen kiroilee nyt enemmän kuin koskaan, mutta tekee sen huumorilla ja terapialla”, kirjoittaa Jari Tammi teoksessaan Suuri kirosanakirja (2016) ja esittelee 5721 hakusanaa.

Tässä muutama: Aaaatana, alatuuhonen, dunkkis, eesaun karvat, etanan elimet, flutka, fyi faan, giggare, herran revenneet punaiset pöksyt, hersperkele, hyrsänjeebo, hölvätti, itun kittu, jullijalli, jurpulaut, kikkura, käristetyt kalmakurvat, lollero, manchester united, mengele, narspirskanen, neljänneshelvetti, pershyräkkä, pyhä puliukko, pääkehno, riettaan nahka, riähkä, rutun muikku, ryönää syönyt russakka, saabin takavalo, saattans perkkel, sankkeri, svenssons, tampere, vareksen saippua, visto.

Etusivulla nyt

Luetuimmat