Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Laulaja Eija Sinikka Jokinen oli lapsena iloinen, tarmokas ja mielellään töihin tarttuva

Minä lapsena -sarjassa tutut vihtiläiset muistelevat lapsuuttaan. Vuorossa on laulaja Eija Sinikka.

Synnyin 26.01.1952 Mikkelin maalaiskunnassa. Lapsuuteni perheeseen kuuluivat isä, äiti, viisi veljeä ja kolme siskoa.

Kansakoulun kävin Honkamäen kansakoulussa ja jatkokoulun Otavassa.

Lapsena olin iloinen, tarmokas ja töihin tarttuva lapsi. Hevoshommat ja lehmät olivat minulle tärkeitä. Olin niin sanotusti isän tyttö ja mukana kaikissa hevosella tehtävissä maatöissä ja tietenkin lehmien lypsyssä. Minulla oli oma nimikkolehmä nimeltään Mansikki, joka oli tärkeä minulle.

Lapsuuden leikit olivat siskoni kanssa keppihevos- ja käpylehmäleikkejä. 50-luvun leikit olivat hyvin maanläheisiä ja luonnonmukaisia, meillä ei ollut kaupasta ostettuja leluja. Äiti ja isä keksivät ja tekivät leikkivälineitä meille.

Lapsuuden kotini oli maalaistalo, jossa oli iso pirtti, keittiö ja makuuhuone. Yläkerrassa oli vinttitila, jossa nukuttiin kesällä. Aitta oli myös kesäkäytössä.

Opin lapsuudessani sosiaaliseksi, kun kaikki jaettiin tasapuolisesti. Opin myöskin tekemään töitä valittamatta. Meillä oli jokaisella omat tehtävät suoritettavana ja niistä ei tingitty. Mentiin työt edellä ja vasta sitten tulivat huvit.

Kesällä uiminen oli tärkeä harrastus meille kaikille lapsille, myös naapurin lapsille, joiden kanssa leikimme. Talvella oli hiihto ja mäenlasku olivat ylitse muiden. Hiihdimme kouluun ja vielä kotona koulun jälkeen. Minulle on jäänyt hyvät muistot lapsuudesta.

Lauloin jo hyvin pienenä kaikissa juhlissa, muun muassa pyhäkoulun kevät- ja joulujuhlissa. Laulusta tuli minulle tärkeä harrastus vasta kouluun mentyäni.

Lähdin nuorena, 15-vuotiaana ensimmäiseen työpaikkaani lapsenhoitajaksi ja siitä edelleen myyjäharjoittelijaksi. Sitten oli vuorossa kauppakoulu ja laulajan tuurauskeikalle pääseminen. Tällöin laulajan urani alkoi avautua.

Musiikkimaailma oli tuolloin aika miesvoittoista ja naisia oli alalla vähän. Pärjäsin hyvin ja minulla oli onni työskennellä hyvien ammattilaisten kanssa heti alusta alkaen. Jos jotakin ongelmaa oli, se oli yleensä muusikkojen alkoholinkäyttö, mutta niistäkin vaikeuksista selvittiin keskustelemalla.

Urani on ollut ja on edelleen tasaista työntekoa eri alueilla: tanssilavoilla, ravintoloissa, teatterissa, tv:ssä, radiossa ja yksityistilaisuuksissa.

Tällä hetkellä teen vähemmän tanssilava- ja ravintolakeikkoja, mutta yksityistilaisuudet ja tapahtumat ovat lisääntyneet paljon. Toisin sanoen, laulajan urani jatkuu niin kauan kun terveys sallii.