Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihdin Uutisten lukijat eivät kannata palkkatietojen avoimuutta työpaikoille: "Lisäisi kyttäystä ja eripuraa"

Vihdin Uutiset kysyi lukijoilta verkkokyselyissä, pitäisikö työpaikoilla työntekijöiden palkat olla avoimesti jokaisen tiedossa.

Tuloverotuksen tiedot verovuodelta 2021 tulevat julkisiksi tänään keskiviikkona 9.11. Veropäivä herättää perinteisesti runsaasti keskustelua rahasta ja tuloeroista.

Vihdin Uutiset kysyi loppuviikosta verkkokyselyssä, mitä vihtiläiset ajattelevat palkka-avoimuudesta: Pitäisikö työpaikoilla työntekijöiden palkat olla avoimesti jokaisen tiedossa.

Kyselyyn tuli viikonlopun aikana 67 vastausta.

Kyselyyn vastanneista 40 % oli sitä mieltä, että työpaikoilla työntekijöiden palkat pitäisi olla avoimesti jokaisen tiedossa. Selvä enemmistö, eli 60% vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, ettei työntekijöiden palkkojen suuruus kuulu muille.

Iso osa salailun kannalla olevista perusteli kantaansa mahdollisella kateudella.

– En haluaisi, että omat palkkatietoni tulevat työkavereiden tietoon. Syntyisi vain kateutta.

– Aiheuttaisi turhaa kateutta ja huonoa energiaa muiden palkkojen pohtiminen.

– Palkka pitäisi maksaa osaamisen ja ahkeruuden mukaan. Sama palkka kaikille ei ole oikeudenmukainen. Jos saat ns. hyvän työntekijän lisää, se aiheuttaa laiskemmilla kateutta.

– Suomessa ollaan kateellisia toisten hyvistä tuloista sen sijaan että pyrittäisiin itse samaan ja osattaisiin ajatella, että jos tuo pystyy siihen niin minäkin voin saavuttaa vastaavaa.

Moni vastaaja koki, että palkka on henkilökohtainen asia, eikä se kuulu muille.

– Ihmisten talous- ja palkka-asiat eivät kuulu muille.

– Jokaisen henkilökohtainen asia.

Avoimuus lisäisi palkkatasa-arvoa

– Palkka on työntekijän ja työnantajan välinen sopimus

–  Palkka on jokaisen henkilökohtainen asia, erityisesti paikoissa missä voi vaikuttaa osaamisellansa oman palkkansa suuruuteen.

Osa myös pelkäsi, että palkkojen avoimuus saattaisi synnyttää työpaikoilla eripuraa.

– Aiheuttaa turhaa vääntöä.

– Höpinä ja kapinahan siitä tulee jos kaikkien palkat on kaikkien tiedossa.

– Monella alalla samaa työtä tekevissä on eri tasoista työntekijää ja siinä tulee sitten helposti ongelmaa.

– Yleinen näkyvyys ja palkkojen avoimuus lisäisi kyttäystä ja eripuraa.

– Saattaisi aiheuttaa työyhteisössä vieläkin enemmän eripuraa. Palkka määräytyy meillä ainakin kielen värin ja päästän mukaan. Mitä ruskeampi kieli sitä enemmän palkkaa korotetaan.

– Aiheuttaisi toraa, siis pienissä työpaikoissa. Isommissa ok.

Moni vastaaja pohti, että palkkatietojen julkisuus voisi johtaa tarpeettomaan tasapäistämiseen ja siitä saattaisivat kärsiä hyvät työntekijät.

– Taulukkopalkat on jo julkisia. Asiantuntijan todellinen osaaminen jää palkitsematta, jos kaikki palkat julkisia, koska julkisuus tasapäistää palkat väistämättä.

– Avoimuus johtaa siihen, että enemmän valittamiseen kuin tekemiseen taipuvaiset työntekijät alkavat vaatimaan samoja palkkoja kuin suorituskykyisemmät kollegansa.

– Haittaa palkkakehitystä kyvykkäillä työntekijöillä kun muut samassa tehtävässä toimivat kinuavat samaa palkkaa.

– Toiset ihmiset on vaan parempia kuin toiset, ei sitä tarvitse huonompien mieltä julkisesti pahoittaa

Palkkatietojen avoimuutta kannattavat kokivat, että avoimuus lisäisi työpaikoille tasa-arvoa.

– Avoimuus kunniaan!

– Lisäisi avoimuutta ja samalla loppuisi spekuloinnit työpaikoilla siitä, että tuo ja tuo saavat näin ja näin paljon liksaa ja ovat siis jollakin tapaa pomon suosikkeja. Palkkatasa-arvo ottaisi myös aimo harppauksen eteenpäin. Pomo joutuisi myös perustelemaan sen miksi jollekin maksetaan enemmän kuin muille.

– Avoimuus lisäisi palkkatasa-arvoa.

– Miksi se olisi salaisuus? Erilaiset palkanlisät perustuvat johonkin, jos joku saa enemmän, se pitää pystyä avaamaan. Vai pitäisikö tiiminä saada enemmän?

– Näin toimien olisi reilumpaa ja voisi ehkä päästä puuttumaan jos on tilanne, jossa samasta työstä maksetaan eri palkkaa.

– Palkka-avoimuus vähentää sukupuoleen, ikään ja muihin osaamisen kannalta epäolennaisiin seikkoihin perustuvaa syrjintää.

– Palkoista puhuttaessa ihmiset eivät uskalla puhua niistä kateuden vuoksi. Jos palkat olisi kaikkien tiedossa, voisi elämä olla tasapuolisempaa.

– Samasta työstä pitäisi maksaa sama palkka. Esimerkiksi siivoustyö ei saisi olla eriarvoista kun sama määrä paskaa on siivottavana.