Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

NuPSin 12-vuotiaat tytöt pelasivat itselleen paikan kansainväliseen turnaukseen

Nummelan Palloseuran 12-vuotiaat tytöt pelasivat itselleen paikan kansainväliseen turnaukseen menestymällä Helmari-liigassa. Suomesta turnaukseen pääsi viisi joukkuetta pelaamalla; Nummelan Palloseuran lisäksi HJK, EPS, Fc Espoo ja KuPS.

NuPS pelasi kaksi ensimmäistä Helmari-liigan kierrosta Etelä-Suomen joukkueita sekä pienistä seuroista kerättyjä yhdistelmäjoukkueita vastaan voittaen oman lohkonsa ja päästen seuraavalle kierrokselle.

Kun uskoo unelmiin, niin kaikki on mahdollista.

Kolmas kierros Eerikkilässä oli valtakunnallinen, ja sinne olivat päässeet pohjoisen ja lännen parhaat joukkueet sekä edellisiltä kierroksilta tippuneiden yhdistelmäjoukkueet. NuPS pelasi itsensä tästäkin jatkoon.

Neljäs Helmari-tapahtuma Eerikkilässä oli 25.-27.9. NuPSin kanssa samassa alkulohkossa oli Ons YJ Oulusta, Fc Honka, Fc Nokia ja kaksi United-joukkuetta, joiden pelaajat oli kerätty pohjoisen ja lännen joukkueista – eli 12-vuotiaiden maan parhaimmisto.

– NuPS voitti alkulohkon ja pääsi finaaliin Fc Nokiaa vastaan, jonka voitimme 2–1 ja pääsimme pelaamalla kansainväliseen turnaukseen, joka järjestetään Eerikkilässä 20.-22.11. Tie kansainväliseen turnaukseen on ollut erittäin haastava ja vaikea, mutta joukkue on edennyt kierros kierrokselta eteenpäin pelaamalla upeata jalkapalloa, sanoo valmentaja Sami Hakala-Bergman.

– Nummelan Palloseuran 2010 syntyneiden joukkueessa kaikki tytöt ovat vihtiläisiä. Mukana on myös neljä pelaajaa, jotka ovat vuotta nuorempia, mikä tekee suorituksesta vieläkin hienomman. Kun uskoo unelmiin, niin kaikki on mahdollista.