Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuvataidekoulun rehtori Liisa Pöllänen oli lapsena lukutoukka ja kiinnostunut kaikesta

Minä lapsena -juttusarjassa tutut vihtiläiset muistelevat lapsuuttaan.

Synnyin vuonna 1985 Taivalkoskella Koillismaalla perheen kuopukseksi. Perheeseemme kuului vanhempien lisäksi viisi vuotta vanhempi sisko ja seitsemän vuotta vanhempi veli sekä kääpiösnautseripersoona Söpö. Lapsena olisin kovasti halunnut lemmikiksi kissan, mutta neuvottelujen lopputuloksena sainkin valita Söpön pentueesta koiranpennun.

Kävin ala- ja yläkoulun Taivalkoskella. Naapurustossa oli paljon samanikäisiä lapsia ja aika kului vapaissa leikeissä pihoilla, leikkikentillä ja lähimetsissä. Lapsuuden perheemme oli "vain töissä" Taivalkoskella. Viikonloppuisin ja lomilla matkasimme mökille itärajan tuntumaan Suomussalmelle, jossa vanhempien sukujuuret ovat. Mökillä marjastettiin ja kalastettiin ahkerasti. Olen liikkunut paljon luonnossa ja muun muassa ollut vetämässä nuottaa jo alakouluikäisenä. Työn tekemistä arvostettiin ja taskurahoja ansaittiin marjoja myymällä. Yläkouluiässä mökkeily jäi vähemmälle, kun sain yleensä jäädä vanhempien sisarusten siivellä kotiin. Teinivuodet olivat hauskaa ja vapaudesta huolimatta turvattua aikaa. Tärkeää oli musiikin fiilistely ystävien kanssa esimerkiksi festareita kiertäen.

Olin lapsena lukutoukka ja kiinnostunut monista asioista. Kirjastosta oli aina iso pino kirjoja lainassa. Kirjoittelin myös itse. Kuuntelin suurella mielenkiinnolla aikuisten tarinoita, suvussanikin oli hyviä tarinaniskijöitä. Rajaseudun menneisyyteen liittyi myös vaiettuja asioita, jotka saivat entisestään kiinnostumaan historiasta. Esimerkiksi partisaani-iskuista, joiden uhriksi ukkini perhekin joutui, puhuttiin vapaammin vasta 1990-luvun lopulla.

Jo varhain lapsena innostuin piirtämisestä ja maalaamisesta. Tuunasin myös omia versioita yllätysmunien minifiguureista, kunnes muovin sulattamista sisältäneet puuhani hoksattiin ja homma kiellettiin. Olin myös todella innoissani arkkitehtuurista ja piirsin useiden vuosien ajan pohjapiirroksia ja perspektiivikuvia. Äitini oli ammatiltaan koneenpiirtäjä, joten kiinnostukseni kuvataiteeseen lienee perinnöllistä.

Seiskaluokalla menin parhaan kaverini kanssa ujosti kansalaisopiston aikuisten taidemaalauskurssille kysymään, saammeko tulla mukaan, vaikka olimme reilusti alaikäisiä ryhmään. Pian koko kaveripiirini oli mukana taiteilija Eeva-Kaisa Jakkilan ohjaamassa maalausryhmässä.

Lapsuuden harrastuksen kautta olen päätynyt unelma-ammattiini kuvataidekoululle. Ymmärrän oman kokemukseni kautta kuvataidekoulun olemassaolon merkityksen taiteesta kiinnostuneille vihtiläisille lapsille ja nuorille ja se tuo iloa jokaiseen työpäivään.