Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tömisevän torppa Olkkalassa houkutteli Vuorisalon pariskunnan Vihtiin asumaan

Sanni ja Vitali Vuorisalo kyllästyivät Helsingin meteliin. Oma ensiasunto löytyi rauhallisen luonnon keskeltä.

Tömisevän vanha torppa Olkkalassa sai uudet asukkaat kaksi vuotta sitten, kun pariskunta Sanni Vuorisalo, 33, ja Vitali Vuorisalo, 35, löysivät oman ensiasunnon luonnon keskeltä Vihdistä. Torpassa asuu myös Simo-kissa, joka muutti Tömisevän torppaan puolitoista vuotta sitten.

Maallemuutto tuli ajankohtaiseksi, kun pariskunta kyllästyi Helsingin äänimaailmaan:

– Asuimme aikaisemmin aivan Helsingin keskustassa Kampin tuntumassa ensimmäisessä kerroksessa. Raitiovaunukiskot kulkivat ikkunamme alta. Melu oli jatkuvaa. Kyllästyimme pahasti Helsinkiin ja lähdimme etsimään kotia maalta, Sanni Vuorisalo kertoo.

Pariskunnan työpaikat ovat yhä Helsingissä. Tämä asetti rajoituksia uuden kodin etsintään.

– Vihdistä pääsee vielä näppärästi Helsinkiin. Pari muuta paikkaa ehdimme käydä katsomassa, kunnes löysimme Tömisevän torpan.

Vihdistä pääsee vielä näppärästi Helsinkiin.

Sanni Vuorisalo

Rakkaus Tömisevän torppaan syttyi ensisilmäyksellä:

– Kävimme katsomassa torppaa vain kerran ja se vei meidät heti mukanaan. Talo tarjosi rauhaa ja luonnonläheisyyttä. Ajatuksena on, että torppa on meidän loppuelämämme koti. Olemme olleet tosi tyytyväisiä, Sanni jatkaa.

Sanni Vuorisalo toimii interiöörikonservaattorina ja hänen työpaikkansa ovat yleensä Helsingin keskustan arvokiinteistöissä. Vitali Vuorisalo työskentelee kaupunkirakentamisen modernilla tasolla erilaisissa korjausprojekteissa. Molemmilla on taitoa ja intohimoa remontoida vanhaa.

Pariskunta suhtautuu torpan remontoimiseen rennolla otteella:

– Suhtaudumme remontointiin rennosti. Korjaamme paikkoja vähitellen tarpeen mukaan. Joku voisi nähdä siellä täällä korjattavaa, mutta meille tämä on täydellinen juuri tällaisena. Haluamme, että kotimme on meidän näköinen.

– Esimerkiksi pihapiirissä olisi paljon tekemistä, mutta olen antanut sen rehottaa vapaasti, jotta näen mitä kaikkea sieltä nousee.

Tömisevän torppa on ollut 70-luvulta lähtien kesäpaikkana. Torpan sisäpinta-ala on 85 neliötä. Pihapiirissä on useampi ulkorakennus. Yhdessä ulkorakennuksessa on tällä hetkellä sauna. Myöhemmin siihen on tarkoitus rakentaa työhuone.

– Olen yrittänyt selvittää torpan historiaa ja päässyt aina 1700-luvulle asti. Selvitystyö jatkuu, Sanni toteaa.

Sanni Vuorisalo aikoo osallistua uusille vihtiläisille tarkoitetulle kiertoajelulle:

– Mies on kyseisenä ajankohtana Lapissa, mutta osallistun kiertoajelulle Vihdin kirkonkylässä asuvan ystäväni kanssa. Hän muutti Vihtiin vuosi sitten.

– Emme ole vielä ehtineet tutustua Vihtiin kovin aktiivisesti. Kiertoajelu on hyvä tapa nähdä Vihdin eri paikkoja ja tutustua niihin tarkemmin opastetusti.