Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minä lapsena | Vihdin Teatterin tuottaja Jenni Kanta-oksa oli lapsena iloinen, toimelias ja kovapäinen

Minä lapsena -juttusarjassa tutut vihtiläiset muistelevat lapsuuttaan.

Synnyin Lohjan sairaalassa syyskuussa 1993. Melkein päivälleen 29 vuotta sitten. Kun kummisetäni kävi ensimmäisen kerran katsomassa minua, niin hän tokaisi: "ei tullutkaan Elmo, vaan Jenni-jumppaaja." Ehkä siksi olen Jenni, en tiedä.

Vanhempieni lisäksi meillä asusti Tyyne-niminen kissa ja Tollo-niminen koira. Noin 4-vuotiaana sain ensimmäisen sisaruksen, kun pikkuveljeni syntyi kesäkuussa 1997. Ollessani teini-ikäinen perheeseen syntyi vielä yksi pikkuveli ja vuoden päästä pikkusisko.

Koulutaival alkoi Otalammella Härkälän ala-asteelta, mutta 2-luokalta 6-luokkaan asti kävin Siippoon koulua. Ylä-asteen kävin Vihdin yhteiskoulussa Vihdin kirkonkylässä.

Kysyin meidän perheen whatsapp -ryhmässä millainen olin lapsena. Sain vastaukseksi, että minun kannattaa katsoa omaa lastani sillä silmällä. Koen, että olin iloinen, toimelias ja hieman kovapäinen. Jokseenkin ehkä vähän pikkuvanhatyyppinen, koska tykkäsin olla aikuisten seurassa sekä höpötellä heidän kanssaan.

Tykkäsin pienenä esiintyä ja tehdä näytelmiä. Muistan, kuinka mummolassa serkkujen kanssa kaivettiin vintiltä mummon ja papan vanhoja vaatteita ja keksittiin niistä näytelmiä. Sitten esitettiin näytelmät mummolle.

Yksi muistoistani keskittyy teatteriin, kun ensimmäisessä kesänäytelmässä näyttelin äidin tytärtä.

Muistan edelleen vuorosanat näytelmästä ja, jos joku sanoo kotona vaikka jääkaapilla: ”tääl ei oo mitään”, niin aina tulee tarve jatkaa: ”tääl ei oo mitään, tääl ei oo yhtään mitään. Tääl ei ole edes kirjastossa lukusaleja, joissa voisi iltaisin käydä lukemassa lehtiä. Tääl ei oo mitään, minä lähden." Äitini lausui vuorosanat kyseisessä näytelmässä.

Lapsena minulla oli mielikuvitusystäviä. Ne olivat muurahaisia ja kulkivat mukana joka paikkaan. Minulle ominaista oli luja oma tahto ja kova ääni, joten ystäväni eivät jääneet muilta huomaamatta.

Äitini on kertonut tarinaa neuvolareissulta, kun olin huutoitkenyt autoon mennessä, ettei ovea saa laittaa kiinni ennen kuin kaikki ovat mukana. Äitini odotti, että kaikki pääsivät mukaan, vaikka meillä oli aina kiire ja oltiin aina myöhässä kaikkialta. Tämä on varmasti syy siihen, että olen itse sovituissa paikoissa aina hävettävän ajoissa.

Muistan, kuinka lapsena toivoin olevani aikuinen ja mietin mitä kaikkea tekisinkään. Päivää ennen 18 -vuotissyntymäpäivääni itkin äidille, etten halua olla aikuinen. Tästä on saattanut tulla jonkinlainen vitsi perheessämme. Jännityksellä odotan kolmenkympin kriisin itkua.