Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihtiläinen Dimi Doukas kuvasi tsasounat kirjaan – kuvaamisesta tuli samalla opintomatka ihmisyyteen

Kirjan piti olla matkakirja arkkitehtuuriin, mutta siitä tulikin matka tsasounoiden parissa työskenteleviin ihmisiin. Suomen tsasounista juuri kirjan tehnyt Dimi Doukas kertoo ilahtuneensa siitä, kuinka hienoja, nöyriä ja auttavaisia ihmisiä Suomen jokaisessa kolkassa on.

– En tiedä tohdinko yhden tapaamisen perusteella kutsua heitä ystävikseni, mutta sellaisena heitä ajattelen, Doukas sanoo omakustanteisen kirjansa johdannossa ja kertoo, kuinka ihmiset antoivat aikaansa, tarpoivat polvia myöten upottavassa hangessa avaamaan tsasounoittensa ovia ja kutsuivat vihtiläiskuvaajan kotiinsa kahville tai illalliselle.

Ihmisyydestä on ollut kyse myös aikanaan tsasounien rakentamisessa, ja tsasounien kuvallinen tallentaminen on kunnioitus näille rakentajille. Doukas kertoo havainneensa hauskan huomion: tsasounien rakentamiseen on osallistunut yhtä lailla paikallisen kylän luterilaisia kuin ortodoksejakin. Monet ei-ortodoksit kyläläiset innostuivat talkoohengessä lahjoittamaan maata, tukkeja ja tarvikkeita.

 Idea kirjasta syntyi laulaessani ortodoksisessa kirkkokuorossa.

Doukas selittää tsasounan kuuluvan perinteiseen karjalaiseen kylämaisemaan ja toimineen kyläläisten yhteisenä kokoontumispaikkana läpi kirkkovuoden. Tsasouna-sana tulee venäjän kielestä ja sanan alun tsas viittaa hetkeen ja tsasounissa toimitettuun lyhyisiin palveluksiin.

Kukin tsasouna on erilainen – ihan niin kuin niiden rakentajatkin. Kukin rakennus kertoo omalla tavallaan tarinaa, joka on osittain jäänyt rajan taakse. Tarinaan liittyy olennaisena Karjalan evakot, joista monet olivat ortodokseja. Suomi menetti Neuvostoliitolle juuri ne alueet, joilla ortodokseja asui tiheimmin.

– Evakot eivät tuoneet ortodoksista kirkkoa Suomeen, mutta levittivät sitä. Tämä näkyy myös tsasounien keskittymisessä Itä-Suomen alueelle, Doukas sanoo ja näyttää kartalta Joensuun, Nurmeksen ja Ilomantsin aluetta, jossa tsasounia on runsaasti. Pohjoisin tsasouna löytyy Ivalosta ja eteläisin Helsingistä.

Kuvausmatkoja Doukas teki oman työnsä ohella seitsemän vuoden aikana, ja jos ajokilometrejä kertyi tuhansia, arkkitehtuurisia valokuvia kertyi vieläkin enemmän – karkean arvioilta 22 500 kappaletta.

– Idea kirjasta syntyi laulaessani ortodoksisessa kirkkokuorossa Tikkurilassa. Ihailin kirkon koristeellisuutta, ja pohdin ortodoksisen uskonnon leviämistä Suomeen. Ajattelin, että usein kirkot saavat päähuomion - niitä kuvataan ja niissä pidetään palveluksia, mutta muutakin on, Doukas sanoo ja kertoo tsasounoiden olevan osa Karjalan siirtolaisten kulttuuriperimää ja historiaa.

Doukaksen kirjasta ei löydy ihan kaikkia Suomen tsasounia, mutta valtaosa kuitenkin. Tsasounien määrä ei ole staattinen. Uusia rakennetaan ja vanhoja huonokuntoisempia puretaan. Osa tsasounista on seurakuntien hallinnassa ja osia hoitavat yhdistykset ja vapaaehtoiset. Doukas povaa tulevaisuuteen ongelmia, kun muuttoliike käy Helsingin suuntaan ja pienet kylät autioituvat. Osa vapaaehtoisista isännöitsijöistä ja emännöitsijöistä on myös iäkkäitä ja kun heistä aika jättää, ei nuoria löydy jatkajiksi.

– Senkin takia koen, että kuvatallennus on ollut tärkeää, Doukas sanoo.