Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jokikunnan Murheilijoille kultaa suopotkupallon MM-kisoista – kahdeksasta pelistä kahdeksan voittoa

Jokikunnan Murheilijat saavutti MM-kultaa konkarisarjassa Hyrynsalmella pelatuissa suopotkupallon MM-kisoissa. Jo useiden vuosien ajan kisoihin osallistunut ja paljon kokenut joukkue on ollut himmeämmillä mitaleilla jo kahdessa edellisturnauksessa. Konkarisarjan hopeaa Murheilijoille tuli vuonna 2018 ja pronssia 2019. Nyt joukkue kuitenkin ylsi mestaruuteen – häviämättä yhtään peliä.

Turnauksessa kisattiin miesten sarjassa, naisten sarjassa, sekasarjassa sekä konkarisarjassa. Konkarisarjaan pääsyn vaatimuksena on se, että joukkue on ollut mukana turnauksessa vähintään 10 vuoden ajan. Murheilijoilla tämä täyttyy helposti, sillä joukkue on käynyt MM-kisoissa yhtä mittaa jo vuodesta 2006 alkaen.

– Koronapandemian takia kisoja ei järjestetty vuosina 2020 tai 2021, joten kyllä tätä tapahtumaa oli hartaasti jo odotettu, kertoo Murheilijoiden joukkueenjohtaja ja maalivahti Pasi Saario. – Vaikka joukkueemme oli tänä vuonna melko pieni, kokemusta oli sitäkin enemmän. Yksi pelaajistamme oli ensikertalainen, muilla pelaajilla on kokemusta rankasta lajista jo useiden vuosien varrelta. Vahva jalkapallotausta toki auttaa tässäkin lajissa, Saario jatkaa.

Konkarisarjassa oli yhteensä 18 joukkuetta, jotka oli jaettu kolmeen, kuuden joukkueen lohkoon. Murheilijoilla oli siis edessä viisi alkulohkon peliä, joista kolme pelattiin ensimmäisenä turnauspäivänä.

Ensimmäisessä pelissään Jokikunnan Murheilijat kohtasi Survivorsin. Vaikka kenttä oli yksi suoareenan pehmeimmistä, jokikuntalaiset voittivat pelin maalein 5-0. Toisessa pelissä kaatui FC Potkuhousut maalein 0-7 ja kolmannessa vihtiläisjoukkue voitti BH Surfersin 4-0.

Suoareenalla ja sen ulkopuolella oli todella ystävällinen ilmapiiri.

Toisena turnauspäivänä Murheilijoilla oli edessään vielä kaksi alkulohkon peliä. Lauantaiaamuna Alapään Karvaajat saivat tuta Murheilijoiden voiman, kun painiasuiset jokikuntalaiset voittivat pelin 0-5. Alkulohkon viimeisessä pelissä olikin sitten revanssihenkeä, sillä Murheilijat kohtasi siinä joukkueen, jolle hävisi konkarisarjan finaalin vuonna 2018. Tästäkään pelistä ei jossiteltavaa jäänyt, kun SST Kalu feat. Jeremy Hårdis taipui paremmilleen maalein 4-0.

Näin lohkovoitto Jokikunnan Murheilijoille viidellä voitolla ja maalisuhteella 25-0. Edessä olivat siis jatkopelit, joihin lähdettiin hyvin lyhyellä lepoajalla.

Puolivälierissä Murheilijat kohtasi toisesta lohkosta jatkoon menneen Hörstin Hönkäyksen. Hönkäys oli muun muassa edellisen turnauksen kilpasarjan voittaja, joten vihtiläiset joutuivat kovaan testiin.

Varsin pehmeä suokenttä ja Hönkäyksen kahden kentällisen pelaajamäärä kallisti vaakaa vierasjoukkueelle, mutta sinnikäs jokikuntalaisjoukkue meni kuin menikin 1-0 johtoon Joel Mansokosken hienolla laukauksella. Hörstin Hönkäys sai laajemmalla rosterillaan painettua peliä väsyneiden jokikuntalaisten päätyyn etenkin pelin lopulla, mutta vahva puolustus ja tsemppihenki toivat lopulta Murheilijoille 1-0 voiton.

Välierissä Murheilijoita vastaan asettui oman lohkonsa suvereenisti voittanut Wanha Kippari. Vuoden 2019 kilpasarjan hopeamitalijoukkue Wanha Kippari oli voittanut oman alkulohkonsa viidellä voitolla ja maalierolla 28-1, joten Murheilijoilla oli jälleen tiukka peli edessä.

Välieräpeli pelattiin varsin kuivalla kentällä ja tästä oli ehkä enemmän hyötyä Murheilijoille. Pelin ratkaisijaksi nousi taitava Joel Mansokoski, joka onnistui maalinteossa peräti kolme kertaa. Hattutemppu tämän tason peleissä ei todellakaan ole helppoa, mutta yllättävänkin selvän voiton myötä Murheilijoille avautui tie konkarisarjan finaaliin.

Konkarisarjan finaalissa kohtasi kaksi kovaa joukkuetta: FC Hemohes ja Jokikunnan Murheilijat. Pääareenalla, lähes täyden katsomon edessä pelattu finaali olikin jännittävä ja tasainen.

Kuiva kenttä mahdollisti sen, että pelitahti kentällä äityi varsin nopeatempoiseksi ja fyysiseksi. Murheilijat onnistuivat maalinteossa jo pelin avauspuolikkaalla, kun Joel Mansokosken syötöstä Jani Outilan ampuma kärkkäriveto yllätti Hemohes-maalivahdin. Kun Murheilijoiden kova puolustuslinja piti vastustajat nollilla, alkoi loppuvihellyksen jälkeen villi voitontanssi, kun painiasuiset mestarit pääsivät juhlistamaan ensimmäistä ja ansaittua mestaruuttaan.

– Kahdeksasta pelistä kahdeksan voittoa, 30 tehtyä maalia, oma pää puhtaana koko turnauksen ajan sekä huikea taisteluhenki jokaisessa pelissä – siinä mestaruuden avaimet, kuvailee Pasi Saario Murheilijoiden saavutusta.

– Erityiskiitos pitää myös antaa kaikille turnaukseen osallistuneille joukkueille; suoareenalla ja sen ulkopuolella oli todella ystävällinen ilmapiiri – vaikka pelatessa väännetään ihan tosissaan, niin muita pelaajia sekä joukkueita kunnioitettiin, kehuttiin ja kannustettiin kiitettävästi. Aivan huikea ilmapiiri. Esimerkiksi ennen mitalienjakoa finaalin hävinnyt FC Hemohes teki Jokikunnan Murheilijoille kunniakujan, kun mestarit menivät pokkaamaan mitaleitaan, kiittelee Saario.

Murheilijoiden maalintekijöiden kärkinimet olivat Totti Mansokoski 12 maalilla, Joel Mansokoski 10 maalilla ja Matti Paulavaara neljällä maalillaan.