Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minä lapsena | Kunnanvaltuutettu Ida Välimaa: "Lapsuuteni antoi hyvän kasvualustan elämään"

Minä lapsena -juttusarjassa tutut vihtiläiset muistelevat lapsuuttaan.

Synnyin 30.6.1986, eli aika tasan 36 vuotta sitten keskosena huittislaisen uusperheen kuopukseksi - tai oikeastaan iltatähdeksi.

Vanhempieni lisäksi perheeseeni kuului kuusi minua vanhempaa sisarusta.

Sisaruksistani viisi on edelleen elossa. Ikäeroa vanhimpaan veljeeni minulla on kaksikymmentä vuotta, nuorimpaan siskooni kymmenen.

Aloitin kouluni 1993 Lauttakylän ala-asteella, josta jatkoin huittislaiseen Pellonpuiston peruskouluun siirtyessäni yläasteelle. Lempiaineitani olivat äidinkieli ja musiikki.

Jatkoin edelleen Lauttakylän lukioon, josta ylioppilaiksi ovat kirjoittaneet myös muun muassa Tellervo Koivisto ja Annika Saarikko.

Opin lukemaan varhain. Kun en lukenut, tarinoin itse niin vihkoihin kuin C-kaseteillekin. Olin varsin suulas ja viihdytinkin paikallisradion lastenohjelman soittotunneilla melkoista kuuntelijajoukkoa. Radiourani huipentui kuusivuotiaana kosiessani suorassa lähetyksessä isosiskoni sulhasta. Sain rukkaset.

Elin hyvän, turvallisen ja rakastavan lapsuuden. Ympärilläni oli paljon ihmisiä ja sen lisäksi myös eläimiä. Kissoja meillä oli aina. Pihassamme vahti meille valtavan rakas berninpaimenkoira, mutta vaelsipa siellä välillä kanoja sekä jokunen kuttukin.

Viihdyin kaikenlaisten ihmisten seurassa, mutta keksin tekemistä yksinkin. En ole koskaan ollut rämäpää ja viimeistään salaa katseltu Hälytys 911 -sarja sai minusta viimeisetkin rohkeuden rippeet katoamaan. Pelkään edelleen suunnilleen kaikkea, kuten kaasuvuotoa ja kieleni nielaisemista.

Erityisinä muistona pidän jouluja, jolloin koko suuri perheemme vietti ainakin hetken saman katon alla. Muistan leppoisan tunnelman ja jännityksen, joka sitten palkittiin yhtenä jouluna Barbien matkailuautolla ja toisena Tuhkimo-kasetilla, jota sain katsoa myöhään yöhön.

Todistettavasti olen siis joskus ollut jouluihminen, vaikken enää sellaiseksi tunnustaudukaan. Niistä muistoista tavoitan kuitenkin jotain sellaista, jonka perään salaa hiukan ehkä haikailenkin.

Lapsuuteni antoi hyvän kasvualustan myöhempää elämääni ajatellen. Sain kasvurauhan ja kannustusta. Monet ystävyyssuhteet ovat säilyneet näihin päiviin asti.

Keskeisimmät luonteenpiirteet, topakkuus, tunnollisuus ja kiltteys, kasvoivat mukanani, jotkut toisinaan liikaakin. Toki elämä hioo yksiä särmiä ja terävöittää toisia.