Vanhempi, älä syyllisty tähän hengenvaaralliseen virheeseen rannalla – "Kännykät voisi lukita rannalle tultaessa", sanoo rantapelastaja

Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Uutisissa 14.7.2021

– Talutamme päivittäin uimataidottomia pikkulapsia rantavedestä vanhempiensa luokse rannalle, kertoi rantapelastaja Laura Soini Aurinkolahden uimarannalla heinäkuussa 2021.

Hän työskentelee seitsemättä kesää rantapelastajana Aurinkolahden uimarannalla. Puoli kilometriä pitkän hiekkarannan itäpää on petollinen. Uimataidottomalta pikkulapselta voi kadota maa yllättäen jalkojen alta parin askeleen aikana.

– Lapsen huoltajan tulisi aina olla kädenmitan päässä uimataidottomasta lapsesta, Soini ohjeistaa.

Hänestä vanhemmat luottavat liikaa siihen, että pienetkin lapset valvovat toinen toisiaan. Rannan profiilista ei myöskään oteta selvää.

Liian usein vanhempi istuu rannalla katse puhelimessaan.

– Tuntuu, että tämä on joka kesä isompi ongelma, Soini sanoo.

– Kännykät voisi hyvin lukita rannalle tultaessa niin, että vain hätänumeroon soitto onnistuu, Soini naurahtaa.

Aikuisten vaaratilanteet liittyvät Soinin mukaan usein helteen tai humalan aiheuttamaan uupumukseen. Aikuistenkin kohdalla paras tapa estää tilanne on huomauttaa asiasta ennen humalaisen uimaan menoa.

– Jotkut kokevat, että haluamme jotenkin pomottaa, mutta puutumme ennalta, jotta ikäviä tilanteita ei syntyisi, Soini sanoo.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat