Kuolleiden määrän kasvu jatkuu Suomessa – Samalla laskee vastasyntyneiden elinajanodote historiallisella tavalla

Tilastokeskuksen julkaiseman ennakkotiedon mukaan Suomessa kuoli tammikuun ja toukokuun välisenä aikana 26 560 ihmistä, mikä on 3 249 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Kuolleiden määrä kasvoi enemmän kuin kertaakaan aiemmin vuoteen 1990 asti ulottuvan aikasarjan aikana.

Edellisen 12 kuukauden aikana ikäryhmittäinen kuolleisuus on ennakkotietojen perusteella noussut erityisesti kaikkein iäkkäimmillä. Esimerkiksi 90–94-vuotiailla miehillä kuolleisuus oli kuluneiden 12 kuukauden aikana korkeimmillaan sitten vuoden 2008 ja 95–99-vuotiailla korkeimmillaan sitten vuoden 2003. Myös 70–74-vuotiaiden miesten kuolleisuus on noussut korkeimmilleen vuoden 2013 jälkeen.

Myös naisten kuolleisuudessa on havaittavissa vastaavaa kehitystä. 90–94-vuotiaiden naisten kuolleisuus oli edellisen 12 kuukauden aikana korkeimmillaan vuoden 2014 jälkeen ja 80–84-vuotiaiden naisten kuolleisuus korkeimmillaan sitten vuoden 2012.

– Sata vuotta täyttäneiden naisten kuolleisuus on korkeampi kuin koskaan 2000-luvulla, Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo kertoo tiedotteessa.

Viime vuonna eli vuonna 2021 kuolleita oli 57 659. Koska kuolleiden määrään vaikuttaa eniten väestön ikärakenne, pelkästään kuolleiden määrän muutoksesta ei voi tehdä johtopäätöksiä kuolleisuuden kehityksestä.

Kuolleisuuden kasvu tulee todennäköisesti näkymään vastasyntyneiden elinajanodotteissa. Viimeisten 12 kuukauden perusteella laskettu epävirallinen elinajanodote olisi vastasyntyneillä pojilla 78,8 vuotta ja vastasyntyneillä tytöillä 84,0 vuotta. Poikien elinajanodote olisi siten 0,4 ja tyttöjen 0,5 vuotta lyhyempi kuin vuoden 2021 elinajanodote.

Vastasyntyneiden tyttöjen elinajanodote ei ole laskenut kahta kertaa peräkkäin kertaakaan aiemmin vuoden 1970 jälkeen, jolloin elinajanodotteita alettiin laskea yksittäisille vuosille.

Suurin pudotus elinajanodotteissa ajanjaksolla 1971–2021 on ollut pojilla 0,4 vuotta vuonna 1985 ja tytöillä 0,3 vuotta niin ikään vuonna 1985.

Mainos: Intelligent Banker Aps

Etusivulla nyt

Luetuimmat