Kesälavat kutsuvat! Vihtiläisille Tuija ja Veikko Ketoselle tanssi merkitsee yhdessäoloa

Tanssilavat aukeavat kesän kynnyksellä muutaman lavoja kurittaneen koronavuoden jälkeen. Vihtiläiset Tuija ja Veikko Ketonen ovat lavojen konkareita ja suosittelevat aloittelijoille reipasta tanssimieltä sekä tanssikursseja. Paritanssi on ollut sosiaalinen tapa viettää aikaa yhdessä ja tutustua myös uusiin ihmisiin.

– Sitähän se on. Yhdessäoloa, musiikkia, liikuntaa ja uusia ystäviä, pohtii vihtiläinen Tuija Ketonen ja kertoo oman tanssitaipaleensa alkaneen jo 60-luvun loppupuolella – vanhempien sisartensa jalanjäljissä.

– Taisin olla kolmentoista, kun aloitin. Tällöin olin nuori ja jaksava. Ei tarttenut huilata niin kuin nykyään, Tuija Ketonen naurahtaa.

Ketosen nuoruudessa Tuusniemellä pantiin jalalla koreasti orkesterin tahtiin aina lauantaisin ja sunnuntaisin. Keskiviikkoisin oli levytanssit, jotka Ketosen mukaan oli ”ne parhaat”.

– Silloin ei ollut humalaisia ollenkaan. Lauantaitansseissa oli äijillä usein puskapullot matkassa, ja tanssittajat oli vähän niin ja näin, Ketonen muistelee ja lisää sitten, että nykyään tansseihin mennään ja tullaan pääasiassa autoillen. Juovuksissa ei ole oikeastaan kukaan.

–  Tanssi on se pääasia, korostaa Tuija Ketosen puoliso Veikko Ketonen, joka uskoo, että lavatanssien suosio on koronavuosien jälkeenkin hyvä.

Veikko Ketosen eli Vekan innosti tanssin pariin puoliso Tuija, ja Veka jäi niin sanotusti kerrasta koukkuun.

 Hidas valssi on erilainen kuin tavallinen.

– Tai no ensimmäisen kerran olin mukana Lohjan Tanhuhovilla, mutta tällöin enemmän seinäruusuna. Vaimokaan ei niin mun kanssani halunnut tanssia, joten päätin sitten ilmoittautua kurssille, Veka Ketonen kertoo.

Ja kun puolisokin oppi askeleet, eikä Vekan sanoin tuntunut enää siltä, että lahkeissa oli kaksi vasenta jalkaa, se olikin sitten menoa. Tansseissa käytiin monta kertaa viikossa.

–  Maanantai taisi olla sellainen päivä, ettei ollut tansseja, pariskunta miettii ja luettelee sitten: Tanhuhovi, Ämyri, Esakallio, Riutanharju, Ruusulinna, Mäntsälän suurlava ja Pavi.

Vihdistä ei lavoja satunnaisia latotansseja lukuun ottamatta löydy, mutta autolla pääsee. Ja moottoripyörällä.

– Vuosina 2001 ja 2002 kierrettiin moottoripyörällä ympäri Suomen lavojen. Silloin tuli nähtyä kaikenlaista. Välillä oltiin kuin sillit suolassa, kun porukkaa oli niin paljon. Jenkkaa mentiin niin, että pelättiin, että lattia pettää, Tuija Ketonen nauraa.

Veka Ketosen lempitanssi on valssi. Ja erityisesti hidas valssi, vaikka se ottaakin kunnon päälle.

– Hidas valssi on erilainen kuin tavallinen. Siinä pitää malttaa ja kuunnella tahtia. Se ei ole kilpavalssi, mutta haastava se on, Veka Ketonen selittää.

Tuija Ketonen pyörähtelee mieluiten tangon tahdissa ja suosikkikappaleekseen hän mainitsee Eevan.

Ketoset eivät kulje orkesterien perässä, mutta Jyrki Nurminen on silti se ykkösjuttu. Hyviä orkestereita on paljon, mutta uudesta polvesta Nurminen kuuluu ehdottomasti suosikkeihin.

Suomen Lavatanssi Yhdistys ry:n puheenjohtaja Kirsi Viitanen on huolissaan koronavuosien vaikutuksista lavatanssikulttuurin. Hän on selvitellyt tanssiharrastuksen tilannetta eri puolilla Suomea.

– Tällä hetkellä tilanne ei näytä hyvältä. Ihmiset ovat ehtineet kahden koronavuoden aikana hankkia harrastuksia, jotka eivät ole kansankielellä sanottuna yhtä tautiherkkiä kuin tanssi, Viitanen totesi Nurmijärven Uutisissa 25.5.2022.

– Tanssiharrastuksessa naiset menevät haettavaksi ja miehet hakevat, tai päinvastoin. Kun ihmiset eivät ole samasta perhepiiristä, tartuntavaara on suurempi. Tämä vaikuttaa rokotuksista huolimatta edelleen.

Viitanen toivoo sydämestään tilanteen muuttuvan, koska tanssi on kuitenkin kaikenikäisille fyysisesti turvallinen liikuntamuoto. Hän panee toivonsa uuteen sukupolveen.

– En usko hetkeäkään, että tanssilavakulttuuri näivettyy kokonaan. Aina on tanssijoita.

Tuijan ja Veikon vinkit

Vinkit tanssilavoille

Kursseille kannattaa osallistua ja sellaisia löytyy Vihdistäkin. Esim. Vihdin Quickstepistä kannattaa kysellä. Myös ennen tansseja järjestetään usein alkeisopetusta eri lavoilla.

Hyvät tanssikengät ovat ehdottomat – millään lipsukoilla ei kannata lavoille lähteä.

Tyyli on vapaa ja housut sopivat hyvin myös naisille. Ei sitten helmatkaan karkaa liian ylös. Musta t-paita on kätevä, niin hiki ei näy.

Omaa paria ei välttämättä tarvitse. Lavoilla on sekä naisten että miesten hakuja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat