Huijausyritykset ovat lisääntyneet Tori.fi:n kaupanteossa – Näillä vinkeillä pidät huijarit loitolla

Kauppapaikka Tori.fi varoittaa tänä vuonna yleistyneestä kuriiripalveluhuijauksesta, jossa kalastellaan myyjän pankkitietoja. Poliisin tietojen mukaan Toriin liittyviä huijauksia on alkuvuonna ollut 100–200. Kaiken kaikkiaan internetin myyntialustojen huijausyritysten määrä on Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan kaksinkertaistunut viime joulukuusta.

– Kuriiripalveluhuijauksia alkoi ilmaantua noin vuosi sitten. Huijaukset on toteutettu ammattimaisesti tietokoneohjelmien avulla. Yleensä tuotteen myyjään otetaan yhteyttä WhatsApp-viesteillä, jolloin viestintä on Torin ulottumattomissa, sanoo Tori.fi:n johtaja Jenni Tuomisto tiedotteessa.

Huijauksen kaava on usein samankaltainen. Ostajaksi tekeytyvä rikollinen ottaa yhteyttä myyjään pikaviestisovelluksessa ja kyselee tuotteesta lisätietoja. Tämän jälkeen rikollinen tarjoutuu ostamaan tuotteen kuriiripalvelun avulla.

Hän lähettää myyjälle linkin tekaistuille kuriiripalvelun verkkosivuille, joiden kautta myyjä voisi muka lunastaa rahat ja varata lähetysajan. Kun myyjä syöttää luottokorttitiedot maksun suorittamista varten, ne joutuvat saman tien rikollisten käsiin.

– Tori.fi:llä ei ole omaa maksujärjestelmää tai kuriiri- tai kuljetuspalvelua. Jos kaupanteon yhteydessä pyydetään vahvistamaan maksu linkin kautta tai antamaan maksutietoja, tätä ei pidä tehdä. Sen sijaan tulee olla yhteydessä Torin asiakaspalveluun, Tuomisto muistuttaa.

– Tori-kauppojen yhteydessä ei tule ikinä luovuttaa mitään muita maksutietoja kuin tilinumero. Rikolliset uskottelevat, että jos annat sivustolla pankkikortin tiedot ja verkkopankin käyttäjätunnuksen, maksu kirjautuu kaupanteon jälkeen maksukortillesi, hän jatkaa.

Jos epäilee tulleensa huijatuksi, maksukortti kannattaa sulkea, tehdä rikosilmoitus ja olla yhteydessä Tori.fi:n asiakaspalveluun.

Varovaisuusvinkkejä

Käytä oikeaa viestintäkanavaa.

Varo maksulinkkejä.

Tarkista pankin tai kuriiripalvelun osoite.

Varmista tilisiirroissa, että saat maksun samana päivänä.

Keskeytä kaupat, jos sinua epäilyttää.

Etusivulla nyt

Luetuimmat