Vihdin Siisteysviikko kutsuu roskatalkoisiin 2.–8. toukokuuta

Vihdin kunnan liikuntapalvelujen järjestämä siisteystempaus toteutetaan tänä vuonna maanantaina 2. toukokuuta alkaen. Teemaviikolla kiinnitetään huomiota Vihdin siisteyteen ja kerätään pois maahan pudonneet roskat. Samalla on oiva tilaisuus nauttia ulkoilusta ja raikkaasta ilmasta. Varsinainen roskajuoksu toteutetaan maanantai-iltana klo 17–19 Vihdin kirkonkylässä ja Nummelassa kaikille avoimina tapahtumina. Kunta jakaa roskapusseja niitä tarvitseville tuolloin kirkonkylässä liikuntahallin luona ja Nummelan torilla.

– Viimekeväinen Siisteysviikko sai runsaasti kiitosta ja on kiva päästä järjestämään sitä uudestaan. Kutsumme mukaan siisteystalkoisiin kaikki asukkaat, kyläyhdistykset ja muut yhteisöt! Roskia voi kerätä kotikulmilla ihan omaan tahtiin tai liittyä mukaamme maanantai-iltana Nummelassa tai kirkonkylällä, kertoo liikuntapäällikkö Sari Sarpaneva kunnan tiedotteessa.

Roskajuoksu toteutetaan maanantai-iltana 2.5. klo 17–19 Vihdin kirkonkylässä ja Nummelassa kaikille avoimina tapahtumina.

Koko Siisteysviikon ajan maasta kerättyjä roskia voi toimittaa yleisiin roska-astioihin. Jos jäteastia on jo täynnä, pussi kannattaa toimittaa johonkin muuhun roskikseen. Roskapusseja ei pidä jättää maahan lojumaan edes kiinni solmittuina, sillä linnut voivat repiä ne auki ja levittää roskat jälleen ympäristöön.

– Siisteysviikko saattaa aiheuttaa roskisten poikkeavaa täyttymistä, ja toivomme niistä ilmoituksia kuntaan sähköpostitse osoitteeseen kunnallistekniikka (at) vihti.fi otsikolla ROSKIS TÄYNNÄ. Mukana tulisi olla tieto täyden roskiksen tarkasta sijainnista, Sarpaneva muistuttaa.

Tuttuun tapaan kunnan Facebookissa on käynnissä Siisteysviikon ajan leikkimielinen kilpailu erikoisimmasta roskien etsintäpaikasta. Postaa kuva seinälle kiinnitettävään Siisteysviikon julkaisuun. Eniten peukutuksia kerännyt kuva voittaa yllätyspalkinnon.

Etusivulla nyt

Luetuimmat