"Normaalioloissa työnantaja ei ole pitänyt hoitajavajetta potilasturvallisuutta vaarantavana seikkana" – Suojelutyössä liian vähän henkilökuntaa, sanoo Husin Mäkijärvi

– Ei voida taata, ettekö tulisi tilanteita, joissa henki voi vaarantua hoitajien lakon aikana, sanoo hoitajien lakon neljäntenä päivänä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi. Vielä tiedossa ei kuitenkaan ole vakavia potilashoidon vaarantumisia.

Mäkijärven mukaan suojelutyössä on liian vähän henkilökuntaa. Suojelutyö tarkoittaa välttämätöntä työtä, joka on tehtävä työtaistelun aikana ihmisten hengen ja terveyden turvaamiseksi.

Hoitajajärjestöjen tiedotteen mukaan suojelutyötä on lakon aikana annettu sovitusti. Lisäksi useissa yksiköissä kuten esimerkiksi teho-osastoilla ja leikkaussaleissa on ollut jo monia vuosia erittäin merkittävä pula hoitohenkilöstöstä. Useita vuoroja on niiden mukaan säännönmukaisesti pyöritetty alimiehityksellä.

– Normaalioloissa työnantaja ei ole pitänyt hoitajavajetta potilasturvallisuutta vaarantavana seikkana, todetaan Tehyn ja Superin tiedotteessa.

Hoitajien lakko alkoi viime perjantaina kuudessa sairaanhoitopiirissä. Lakossa on yhteensä 25 000 Tehyn ja Superin jäsentä.

Mäkijärvi arvioi tilanteen olevan lakon vuoksi Husissa vaikea ja joissain paikoissa erittäin vaikea. Hänen mukaansa tilanne erittäin hankala esimerkiksi Töölön sairaalassa, jossa 76 päivystyspotilasta odottaa leikkausta. Päivystyspotilaiden leikkaustiimejä on liian vähän tarpeeseen verrattuna.

– Myös tapaturma-asemalla tilanne on erittäin hankala. Sitä ei paranna, kun sääennusteessa luvataan talvista säätä ja liukkautta.

– Syöpäpotilaiden hoito vaikeutuu. Heidän hoitojaan ja leikkauksiaan ei saada tehtyä. Laboratorio-, kuvantamispalveluja ei saada samalla tavalla kuin yleensä. Päivystyksissä on ruuhkaa, koska potilaita ei voida siirtää eteenpäin, ja koronapotilaitakin on vielä aika paljon Mäkijärvi luettelee.

Hän huomauttaa, että kun potilas ei nyt saa kiireetöntä hoitoa, hänen hoidontarpeensa uhkaa ajan myötä muuttua kiireelliseksi.

Lakon ensimmäiseen päivään perjantaihin verrattuna, hoitajia on nyt töissä enemmän. Nykyinenkään suojelutyötä tekevien määrä ei ole Mäkijärven mielestä riittävä.

Hoitajajärjestöjen tiedotteessa todetaan, että suojelutyössä on ensimmäisenä lakkoviikonloppuna ollut sama tai lähes sama määrä hoitajia kuin kahtena lakkoa edeltävänä viikonloppuna.

Lakon aikana työvuoroissa on liittojen mukaan paikoin saattanut olla jopa normaalitilannetta enemmän hoitajia. Johtajaylilääkäri myöntää, että yksittäisissä hoitoyksiköissä näin on käynyt. Tämä on johtunut siitä, että suojelutyöhön tulleiden hoitajien lisäksi töissä on liittoihin kuulumattomia hoitajia.

– Vasta paikan päällä on nähty, kuinka moni on tullut töihin. Enemmän raportoidaa sitä, että väkeä ei tule riittävästi töihin. Osa ei vastaa puhelimeen tai ilmoittautuu sairaaksi, kun pitäisi tulla suojelutyöhön.

Mäkijärvi arvioi, että hoitajia on ollut lakon aikana töissä tavalliseen miehitykseen verrattuna 40–60 prosenttia.

– Me neuvottelemme joka päivä ja usein monta kertaa päivässä hoitajajärjestöjen kanssa suojelutyöhön saatavan henkilökunnan määrästä. Työnantajana Hus kertoo lääketieteellisen kannan ja antaa siihen myös perustelut. Hoitajajärjestöt tekevät päätökset.

Tulevaisuus näyttää Mäkijärven mukaan vaikealta. Kun henkilökuntaa on liian vähän potilaiden määrään verrattuna, sitä eivät kovin kauaa jaksa potilaat, hoitajat eivätkä lääkäritkään.

Johtajaylilääkäri muistuttaa, ettei Hus ole neuvotteleva osapuoli.

– Me vain hoidamme potilaita.

Jos työehdoista ja palkankorotuksista ei päästä sopuun, laajempi 40 000 hoitajaa käsittävä lakko alkaa 15. huhtikuuta.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat