Yli 85 000 kotia vaihtoi omistajaa – Asuntokauppoja tehtiin viime vuonna ennätysmäärä

Viime vuonna asuntokauppoja tehtiin enemmän kuin koskaan ennen. Samaan aikaan asuntojen hinnat nousivat ja myyntiajat lyhenivät. Kehityksessä oli kuitenkin selvää vaihtelua eri alueiden välillä, kertoo tiedotteessaan Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto.

Koko kiinteistönvälitysalaa kattavaan KVKL Hintaseurantapalveluun rekisteröitiin vuonna 2021 yli 85 000 kauppaa. Se on yli 10 000 kauppaa enemmän kuin toiseksi vilkkaimpana vuonna, joka oli 2020.

Tiedotteessa todetaan, että erityisesti viime alkuvuodesta lähes joka kuukausi kauppoja tehtiin ennätysmäärä. Vuoden loppua kohden kasvu rauhoittui.

Kauppojen määrä kasvoi eniten Lahdessa, jossa niitä tehtiin yli 23 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Lahtea seurasi Kuopio, jossa kasvua oli 17 prosenttia.

Myös Espoossa, Vantaalla ja Oulussa tehtyjen kauppojen määrä nousi noin 15 prosenttia. Näissä kasvun taustalla oli tiedotteen mukaan ennätysvilkkaan uudisrakentamisen vauhdittama markkina.

Helsingin, Tampereen ja Turun ytimissä asuntokauppa tehtiin 5–10 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

– Näissä hinnat nousivat eniten edellisvuodesta. Tämä viittaa siihen, että imua markkinoilla olisi ja tarjontaa odotellaan kiihkeästi, analysoi tiedotteessa Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson.

Myös muualla Suomessa hinnat ovat tiedotteen mukaan keskimäärin nousseet. Alueilla, joilla hinnat laskivat edellisvuosina, laskua oli joko vähemmän tai ei ollenkaan. Alueilla, joilla hinnat olivat nousussa, tämä kehitys vahvistui.

Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla hätyyteltiin kaksinumeroisia lukuja vanhojen kerrostaloasuntojen keskihinnoissa. Heti perässä tulivat Pirkanmaa, Uusimaa ja Varsinais-Suomi, joissa etenkin kasvukeskusten ytimet vetivät hintakehityksen reippaasti plussalle viime vuonnakin.

– Markkinoilla on yhä havaittavissa eriarvoisuutta. Erityisesti nousee esiin Kaakkois-Suomi, jossa hinnat laskivat poikkeuksellisen hyvästä vuodesta huolimatta, Mickelsson sanoo.

Omakotitalojen myyntiajat lyhenivät viime vuonna. Pääkaupunkiseudulla ne lyhenivät lähes kuukaudella edellisestä vuodesta. Vuoden 2020 aikana keskimääräinen myyntiaika oli jo hieman lyhentynyt.

Muualla Suomessa nähtiin samanlaista kehitystä, mutta hieman lievempänä. Omakotitalojen myyntiajat lyhenivät noin 15 päivällä vuodesta 2020. Siihen asti myyntiajat olivat kasvaneet tasaisesti.

– Erityisesti omakotitalojen myyntiaikojen lyhentyminen on näkynyt vilkkautena välitysalalla. Kerrostaloasuntojen osalta kehitys on ollut jo vuosia melko vakaata. Pientä nopeutumista on havaittavissa niidenkin myyntiajoissa, mutta silloin puhutaan lähinnä yksittäisistä päivistä, toteaa Mickelsson.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat