Perinteinen vaalikeräys Vihdissä – "Pieni ele" auttaa myös paikallisesti

Pieni ele -keräys on aluevaalien ennakkoäänestyspaikoilla 12.-18.1. ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikoilla 23.1.2022. Pieni ele

Pieni ele -keräys on perinteisesti aluevaalien äänestyspaikoilla 12-18.1. ja 23.1.2022. Monen vammaisen ja pitkäaikaissairaan elämään on epidemiatilanteella ollut heikentävä vaikutus. Eri tukimuodot ja yhteisöllinen toiminta on vähentynyt. Keräyksen saamilla lahjoituksilla on mahdollista järjestää vertaistukea ja virkistystä arkeen.

– Kaikki lahjoitukset jäävät Suomeen ja puolet lahjoituksista suoraan omalle paikkakunnalle apua tarvitseville. Keräyksellä autetaan muun muassa sydänsairaita, epilepsiaa sairastavia, vammaisia, sokeita, kuuroja, aivosairaita; lapsia, nuoria ja aikuisia, kertoo Sari Kairajärvi, Vihdin alueen Pieni ele -keräysvastaava.

Keräys järjestetään talkoovoimin. Vihdissä pieni ele -keräyksessä on tänä vuonna mukana Vihdin Invalidit ry, Vihdin Reumayhdistys ry, Vihdin Sydänyhdistys ry sekä Länsi-Uudenmaan Hengitysyhdistys ry.

Pieni ele -keräykseen voi lahjoittaa muullakin tavalla kuin keräyslippaaseen aluevaalien äänestyspaikoilla: esimerkiksi MobilePaylla numeroon  64971 tai lähettämällä tekstiviestin LAHJOITA10 numeroon 16301 (10 euroa/viesti).

Kommentoi