Elämän ilot ja surut valokuvina – vihtiläinen Merja Helander on toiminut 13 vuotta tyttärensä omaishoitajana

Merja Helanderin tytär sai aivoverenvuodon ennen syntymäänsä, ja lähes 13 vuoden ajan Helanderin perheessä on eletty ajatuksella, että iloitaan kaikesta siitä, mitä ikinä tytär tuleekin oppimaan.

– Hän ei puhu ja hän on liikuntarajoitteinen sekä täysin sokea. Tästä huolimatta hän on positiivinen, iloinen ja onnellinen, Helander kertoo hymyillen.

Tytär osaa sanoa äiti, isä ja bööböö, joka tarkoittaa läheistä mummia. Kommunikoinnissa käytetään kehon viittomia eli haptiiseja, joita ammattilainen on käynyt perheelle opettamassa.

Merjan tytär käy koulua ja viihtyy koulussa hyvin. Perheessä on kuitenkin varustauduttu jatkuviin muutoksiin. Tyttären vaikea epilepsia määrittelee, pääseekö hän aamuisin kouluun vai ei.

– Tämän vuoksi mun oma työni on räätälöity siten, että se kulkee arjessa mukana, valokuvaajana toimiva Helander sanoo.

Omaishoitajaäidille yöt ovat tärkeää työaikaa – huonoina päivinä kun tyttären epilepsiakohtauksia voi olla kuusikin päivässä.

Kuvaan jonkin verran myös muiden ihmisten vaikeita asioita.

Kysymystä, miten äiti jaksaa, Helander paljastaa kysyvänsä joskus itseltäänkin.

Harva sitä kuitenkaan kysyy, mutta niille harvoille Helander sanoo yleensä vastaavansa, että on oppinut ottamaan itselleen sen verran aikaa, että saa nukutuksi.

– Kokonaan ilman nukkumista ei ihminen pysty. Mihinkään. Kun mies tulee kotiin, niin sanon yleensä, että ”otan välikuoleman” ja teen sitten töitä. Olen 12 vuotta nukkunut aika huonosti, joten kai siihen on myös tietyllä tavalla tottunut, Helander sanoo.

Helander kuvaa henkilökuvia, potretteja, perheitä, lapsia, eläimiä ja mainoskuvia. Eniten Helanderia koskettaa kuitenkin tunteiden syvyys, jota haluaa ilmentää myös kuvissaan.

– Kuva voi olla koskettava, vaikkei siinä olisi ihmistä, Helander miettii ja sanoo olevansa välillä tosi syvissä vesissä kulkija, joka ammentaa kuviin sisältöä omasta elämästään.

Se on terapeuttista.

– Kuvaan jonkin verran myös muiden ihmisten vaikeita asioita. Tällaiset kuvat eivät aina ole julkisia, ja yleensä on sovittu, että niitä kuvataan vain terapeuttisessa mielessä, Helander sanoo.

Koska tytär ei näe, on perhe opetellut yhdessä aistimaan muilla aisteilla. Haistelemaan tuoksuja ja tunnustelemaan liikkuvan ihmisen ilmavirtaa. Todellista hiljaisuutta on Helanderin mukaan vain vähän.

Näitä pieniä vivahteita Helander haluaa tuoda valokuviinsa.

Helanderin mielestä valokuvaamisessa ja taiteessa yleensäkin on kyse tarinasta ja elämyksestä. Ja koska elämä ei ole aina vain ruusuilla tanssimista, on kuvissakin synkkiä ja syviä hetkiä.

– Suru on osa elämää. Kun kuviani oli esillä MinkArtin galleriassa, niin Minka kertoi, että hyvää palautetta tuli erityisesti juuri synkemmistä kuvista, Helander sanoo.

Helander kuvailee itseään hiljakseen ja itsekseen tekeväksi taiteilijaksi, joka ei ole palveluitaan juuri mainostanut eikä markkinoinut. Töitä on tehty sen verran kuin omaishoitajuuden sanelemien raamien rajoissa on pystytty. Näyttelyitä Helander on pitänyt vain muutamia. Jo edellä mainitun MinkArtin ikkunagallerian lisäksi kuvia on ollut esillä myös Vihdin kameraseuran vuosinäyttelyssä.

Kuka?

Merja Helander

Valokuvaaja ja tyttärensä omaishoitaja.

Suoritti äskettäin media-alan ammattitutkinto Valokuvaaja (AT) tutkinnon.

Tekee töitä minkä omaishoitajan arjelta ehtii, mottonaan rauhallisesti ja tunteella.

Kuvaushetken rauhallisuus ja rentous on Helanderille tärkeää. Hän haluaa, että sekä kuvaaja että kuvattava saavat hetkestä paljon irti.

Perheeseen kuuluu mies, kolme lasta (kaksi omaa ja yksi bonuslapsi). ja terapiakoira Taateli, kaksi seniorikissaa, kanoja ja pari kukkoa.

Taateli-koira on tyttären paras ystävä ja iso apu mm. tavaroiden hakemisessa ja ovien avaamisessa. Taateli toimii myös Helanderin valokuvausassistenttina sekä mallina.

Helanderin kuvia voi katsella Instagramissa @merjahelanderphotography

KORJAUS 24.1.2022 KLO 12.57: Korjattu lasten lukumäärä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat