Aluevaalit | Antti Luukkanen toimii aluevaalien kapellimestarina Vihdissä – kannustaa äänestämään ja vaikuttamaan oman kunnan palveluiden puolesta

Tammikuussa pidettävien Suomen ensimmäisten aluevaalien valmistelut ovat jo pitkällä. Kapellimestarina toimii ”henkeen ja vereen vaalimieheksi” tunnustautuva Antti Luukkanen.

Vihdin kunnan hallintopäällikkö ja keskusvaalilautakunnan sihteeri Antti Luukkanen tietää, mitä vaalien järjestelyt vaativat ja mitä kulisseissa tapahtuu. Vaikka aluevaalit pidetään tammikuussa, on valmistelut aloitettu jo puoli vuotta aiemmin.

– Tällöin on esimerkiksi varattu äänestyspaikat. Nyt joulukuussa vauhti kiihtyy uudelle askelmalle ja tammikuu onkin jo sitten yhtä härdelliä, Luukkanen nauraa ja kertoo nauttivansa hektisistä vaalijärjestelyistä.

Luukkanen on alallaan varsinainen konkari ja kokemusta vaalijärjestelyistä on noin parinkymmenen vuoden ajalta. Vaaleja vihtiläiskonkari luonnehtii tiukasti aikataulutetuiksi projekteiksi, jotka vaativat stressinsietokykyä ja työajoista joustamista.

Harva tulee ehkä ajatelleeksi, miten valtava koneisto taustalla pyörii. Äänestäjä kun näkee vaaleista vain jäävuoren huipun.

Vaalityöntekijät rekrytoidaan noin kolme kuukautta ennen vaaleja. Samoihin aikoihin tilataan myös vaalitarvikkeet, kuten muun muassa Oikeusministeriön teettämät äänestysliput. Vaalitoimitsijoille järjestetään myös koulutusta.

– Vaalikopit taas ovat säilytyksessä kunnan tiloissa ja meille kullanarvoinen iskuporukka eli remonttipalvelu vie ne sitten paikoilleen, Luukkanen sanoo.

Vaalityöntekijöitä on Luukkasen mukaan kahdessa ryhmässä. Suurin osa on luottamushenkilöitä, jotka työskentelevät vaalipäivänä vaalilautakunnissa.

– Heille maksetaan luottamushenkilökorvaus, joka tosin on kaukana todellisesta työmäärästä. Kunnanhallitus nimeää henkilöt ja nämä nimet ovat meillä jo kasassa, Luukkanen sanoo.

Toinen ryhmä koostuu ennakkoäänestyksen toimitsijoista, jotka ovat työsuhteisia.

– He työskentelevät seitsemänä päivänä viikossa ennakkoäänestyspisteissä. He taas eivät ole kunnan väkeä – pääasiassa nuoria ja sitten iäkkäämpiä. Sellaisia, jotka pystyvät irrottautumaan muusta työstä helposti ylimääräiselle työrupeamalle.

Luukkanen sanoo olevansa ”vaalimies täydellä sydämellä”. Rutiinit ja kokemus ovat tehneet järjestelyistä helpompia, mutta nyt oman mausteensa soppaan tuo korona ja siihen liittyvät turvatoimet. Monella on kysyttävää ja turvallisuus huolettaa. Miten äänestän, jos olen lääkärin määräämässä karanteenissa?

– Aina voi soittaa, jos on kysyttävää, Luukkanen lupaa ja tietää hyvin, että mieltä askarruttavia asioita on.

Keskusvaalilautakunnan sihteeri Antti Luukkanen kehottaa kaikkia äänestysikäisiä vihtiläisiä äänestämään – myös nyt tammikuussa. Aluevaalit on uusi juttu, mutta tärkeä vaali, jotta palvelut säilyisivät oman kunnan alueella.

– Hallinnon näkökulmastahan näissä vaaleissa on vain yksi sana, ja se on sote. Kyse on siis hyvin pitkälle sosiaali- ja terveystoimen järjestämisestä. Siitä onko se terveyskeskus jatkossa Nummelassa vai muualla, saavatko ikäihmiset palveluita, missä ottaa vastaan kouluterkkari tai esimerkiksi hammaslääkäri, Luukkanen selittää ja huomauttaa esimerkiksi ikäihmisten määrän kasvavan vauhdikkaammin kuin niitä koskevien palveluiden rahoitus.

– Moni asia ei varsinaisesti tule ainakaan helpottumaan, mutta ratkaisuja on aina, jos tahtoa riittää, Luukkanen hymyilee.

Aluevaalit 2022

Tiesitkö tämän vaaleista?

Jos olet lääkärin määräämässä karanteenissa tai sinulla on vaikeuksia liikkua, voit ilmoittautua kotiäänestäjäksi.

Vihti oli taannoin mukana nettiäänestykseen liittyvässä kokeilussa. Selonteon tuloksena todettiin, ettei nettiäänestys voi koskaan olla niin turvallinen, että se voitaisiin ottaa käyttöön.

Vaalipäivän ääntenlaskussa tehdään aina tarkastuslaskenta ja muutoksia tulee lähes poikkeuksetta. Alustavan ääntenlaskun suorittavat luottamushenkilöt ja tarkastuslaskennan keskusvaalilautakunta. Aluevaalien viimeinen silaus suoritetaan avissa.

Vihdin ääntenlasku vie yleensä noin 8–10 tuntia.

Epäselviä äänestysnumeroita yritetään pähkäillä viimeiseen asti. Joskus jopa ”varttituntikin mietitään”.

vaalit.fi –sivustolla on hyviä ohjeita äänestäjille.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat