50 vuotta yhtä ravia – vihtiläinen ravivalmentaja Pekka Korpi ohjasti juhlavuoden kunniaksi derbyvoiton

Ravivalmentaja Pekka Korpi voitti uransa ensimmäisen ravilähdön 50 vuotta sitten. Juhlavuotensa kunniaksi 71-vuotias Korpi ohjasti myös valmentamansa Magical Princessin Suuren Suomalaisen Derbyn voittoon.

Kuvassa poseeraa kaksi menestynyttä vihtiläistä: Pekka Korpi sekä työkaveri ja maailman luokan stara Magical Princess, joka ei ole nimensä mukaisesti diiva, vaan kiltti ja reilu hevonen, joka ei turhasta stressaa. Ninnu Perälä

Ninnu Perälä

Vaikka Pekka Korven viiteenkymmeneen hevosentuoksuiseen työvuoteen on mahtunut runsaasti voittoja ja onnistumisia, ei vihtiläinen valmentaja niillä juurikaan kehuskele.

– Onko mulla nyt juhlavuosi, valmentaja kysyy ja sanoo sitten, että tosiaan.

Forssan Pilvenmäellä aloiteltiin tallinpitoa viisikymmentä vuotta sitten vuonna 1971. Hippoksen Heppa-järjestelmän mukaan Korpi myös voitti uransa ensimmäisen ravilähdön 50 vuotta sitten.

– Siitä on tosiaan puoli vuosisata aikaa, mutta samaa työtähän tämä on edelleen. Reenataan hevosia ja ajetaan kilpaa, Korpi sanoo ja kertoo hevosten sijaitsevan Vihdin lisäksi Vermossa, Ruotsissa ja Paraisilla.

Vuonna 1971 Korpi myös osallistui myös ensimmäistä kertaa Suomessa syntyneiden lämminveriravureiden Derbyyn ja sen jälkeen Korpi on ollut mukana maineikkaassa ja maailmallakin arvostetussa kilpailussa valmentajana peräti 53 kertaa sekä ohjastanut 34 kertaa. Äskettäinen derbyvoitto oli vihtiläisvalmentajalle toinen peräkkäinen. Muista arvokilpailuvoitoista puhumattakaan.

Korven uusin tammastara Magical Princess on Korven mukaan lahjakas, kiltti ja kiva hevonen, joka ei turhista stressaa. Selkeästi vaatimaton, niin kuin omistajansakin.

Korven Star-Racing Oy:n lisäksi Magical Princessin taustalta löytyvät Jokikunnan Tila Oy:n Tapio Lehtoranta ja Tiina Kinnunen.

Tammalla ajetaan vielä kilpaa niin kauan kuin sen terveys pysyy hyvänä. Myöhemmin se siirtynee siitokseen ja pääsee jatkamaan hyvää sukuaan.

– Terveyttä tässä toivotaan itsellekin. Ja niin kauan kuin terveenä ollaan, ei hevosista varmaankaan eroon pääse, Korpi myhäilee ja suunnittelee suupielet hymyssä jatkavansa vielä toiset viisikymmentä vuotta.

Vihdissä on nimittäin hyvä asua ja elää. Matka on lyhyt niin Vermon radoille, Forssan Pilvenmelle, Lahden Jokimaalle kuin Turun Metsämäellekin.

– Vihdin Huhmarissa ollaan asuttu vuodesta 1981 asti.

Elämä vihtiläistallilla on työntäyteistä, eikä oikotietä onneen ole. Karsinoita pitää siivota ja hevosille viedä ruokaa.

Nuorten hevosten treenaaminen aloitetaan hevosten ollessa puolitoistavuotiaita. Silloin katsotaan kuka on kehityskelpoinen ja kuka ei. Treenaaminen on johdonmukaista ja sitä tehdään pääosin samalla ohjelmalla – yksilöerot kuitenkin huomioiden. Hevoset kun ovat yksilöitä ihan siinä missä ihmisetkin, ja valmentajan työ on tuoda kunkin hevosen vahvuudet esille. Joku on vilkas ja eloisa ja toinen rauhallinen. Rauhallinenkin voi syttyä kilparadalla.

– Jaa että uran kohokohtia. Ehkä semmoiset on niitä kun pärjää, Korpi pohtii ja toteaa sitten, ettei maailmasta taida löytyä miestä, joka olisi ajanut niin monella raviradalla kuin vihtiläinen.

– Australia, Uusi-Seelanti, Macao, Ruotsi ja Euroopan monet radat sekä idänkin puolella Moskova, Korpi luettelee.

Amerikassa ajetaan mailin matkaa ja Ranskassa pitkää kestävyyttä kysyvää matkaa. Vaikka maat vaihtuvat ja radat ovat erilaisia, niin Korven mukaan hevonen on aina kuitenkin hevonen. Samanlainen. Työkaveri.

Kuka?

Pekka Korpi

Syntynyt 1949.

Ohjastanut yli 27 540 starttia, joista ykkössijoille 5314 kertaa. Ohjastajana Korven hevoset ovat tienanneet palkintorahoja yli 20 miljoonan euron edestä. Korven valmennettavien voittosumma on yli 15 miljoonaa euroa.

Korven valmennuksessa on tällä hetkellä n. 50 hevosta. Valmennustalleja on Vihdin kotitilan lisäksi Vermon raviradalla Espoossa sekä Ruotsin Julmyrassa. Nuoria lupauksia kasvatetaan Paraisilla.

Jälkikasvusta pojat Hannu-Pekka Korpi ja Janne Korpi seuraavat isänsä ja isoisänsä Allan Korven jalanjälkiä.

Tamma Magical Princess on Hippoksen tilastojen tämän hetken toiseksi menestynein hevonen. Nelivuotiaan voittosumma on jo 277 600 € ja se on voittanut 13 kertaa.

Kommentoi