Marja Moisander menetti poikansa huumeille – puhuu päihteisiin kuolleiden muistotilaisuudessa Vihdissä: "Kun lapsi menehtyy, on elämän merkitys hukassa”

Marja Moisander haluaa puhua toivosta ja rakkaudesta, vaikka elämä on totisesti näyttänyt nurjan puolensa. Moisander menetti poikansa huumeille helmikuussa 2020. Ninnu Perälä

Ninnu Perälä

Marja Moisander haluaa puhua toivosta ja rakkaudesta, vaikka elämä on totisesti näyttänyt nurjan puolensa. Moisander menetti poikansa huumeille helmikuussa 2020.

Karkkilalaisen omakotitalon keittiössä tuoksuu kahvi ja tuore pulla. Kahvipannun kanssa häärivä Marja Moisander kertoo, että hänen pojallaan oli elämässään hyvät lähtökohdat.

– Poika oli rakastettu lapsi, jonka kanssa tehtiin paljon. Matkustelimme, luimme iltasatuja ja opettelimme yhdessä laskettelemaan.

Ensimmäiset hälytysmerkit olivat ilmassa jo peruskoulussa. Koulumenestys kärsi, mutta monet päihteiden käytön merkit laitettiin murrosiän piikkiin.

– Olen itse koulutukseltani opettaja. En tästä huolimatta osannut erottaa sitä, mikä oli sellaista, että olisi pitänyt olla huolissaan, ja mikä vain voimakasta itsenäistymistä, Moisander sanoo.

Poika alkoi lipsua kotiintuloajoista, tupakoi ja jäi lopulta kannabiksesta kiinni. Kun asiaan ei löytynyt ratkaisua, päätyi Moisander tekemään lastensuojeluilmoituksen omasta lapsestaan.

– Ajattelin vielä tällöin, että on olemassa jokin konsti puuttua. Nyt ymmärrän, että jos sellainen kikkakolmonen olisi, ei meillä olisi päihdeongelmia ollenkaan.

Poika kävi seuloissa, joissa huomattiin kannabiksen THC-pitoisuuden jatkuva nousu. Huoli ja turhautuminen kasvoivat samalla käyrällä, ja elämään mahtui kokeiluja niin avohuollossa kuin suljetuilla osastoillakin.

Niinä hetkinä, kun pojan pää oli selvä, näytti tulevaisuus valoisammalta. Riemut jäivät kuitenkin lyhyiksi, ja jyrkkä alamäki alkoi pojan muuttaessa omilleen.

Moisander kuvailee aikaa B-luokan huume-elokuvaksi.

– Nukuin puhelimen kanssa. Tuijotin WhatsAppia ja sitä, milloin poika oli viimeksi ollut ”paikalla”. Välillä sain puheluita, että poika on sidottuna huumevelkojen takia metsään. Tai että joku tulee kirveen kanssa ovesta läpi. Väkivallan uhka ja kuoleman pelko olivat läsnä joka hetki, Moisander sanoo.

Moisander kertoo itsekin kuitanneensa poikansa huumevelan ja ihmetelleensä tällöin, miten normaalista ja täysin tavallisesta perheenäidistä tuli yhtäkkiä henkilö, joka oli hankkinut itselleen prepaid-liittymän, sopinut tapaamisen julkiselle paikalle, riisunut korut ja arvoesineet ja kävellyt kadulla rahatukko kourassa huumeväkeä tapaamaan.

Moisander huomauttaa, että päihteiden käyttö aiheuttaakin usein trauman myös läheiselle.

– Itse sain apua vertaistukiryhmästä. Opin ryhmässä, miten autan niin, että suojelen samalla itseäni.

Käännekohdaksi Moisander mainitsee sen hetken, kun aidosti ymmärsi, ettei päihderiippuvaista voi kukaan toinen parantaa. Riippuvaisella ei ole valinnan mahdollisuutta, sillä riippuvuus syrjäyttää kaikki perustarpeet.

Stressi aiheutti Moisanderille terveysongelmia ja näköalattomuus valtasi elämän. Lääkäreistäkään ei oikein ollut apua – kunnes edessä oli totaalinen romahdus.

– Yksi kaunis päivä vain romahdin. Töissä oli joku pieni mitätön asia, joka katkaisi kamelin selän, ja silloin ymmärsin, että en vain enää pysty.

Poika oli jo korvaushoidossa, mutta käytti aineita korvaushoidon ohella. Kuolinsyyksi kirjattiin tapaturmainen lääkemyrkytys. Poika oli kuollut nukkuessaan. Kuolemasta Moisanderille ilmoitti pojan tyttöystävä.

Nyt Moisander haluaa auttaa muita ja on kouluttautunut läheiskokemusasiantuntijaksi.

– Kun lapsi menehtyy, on elämän merkitys hukassa. Itsekin mietin, kuka enää olen. Olenko enää edes äiti. Vapaaehtoistyöstä on löytynyt uusi merkitys elämälle, Moisander sanoo ja toteaa, että merkityksen löytyminen luo toivoa sille, että vielä voi elää hyvää elämää.

Marja Moisander puhuu Päihteisiin kuolleiden muistotilaisuudessa Vihdin kirkossa lauantaina 6.11. kello 14–16.

Irti Huumeista

Yhdistys auttaa myös läheistä

Marja Moisanderin mukaan yksi huumeiden käyttäjä koskettaa ympärillään keskimäärin seitsemää läheistä. Päihdehuoltolaki tuntee läheiset, ja sen mukaan läheisille on tarjottava tarpeen mukainen ja riittävä tuki.

– Mutta kuka määrittää tarpeen, Moisander kysyy, ja kertoo saaneensa itse valtavasti apua Irti Huumeista -järjestön vertaistukiryhmistä.

Moisander peräänkuuluttaa hoitovaihtoehtojen monipuolisuutta ja huomauttaa, että käyttäjät ovat asuinpaikkansa mukaan eriarvoisessa tilanteessa. Moisanderin mukaan kohtelun pitäisi olla yhdenvertaista ja hoitoon pääsyn nykyistä nopeampaa.

Kommentoi