Hevoset toivat Helsingistä yrittäjäksi Vihtiin: Emma Ämmälä päätti jo eskarilaisena, että haluaa ytimestä maaseudulle

Emma Ämmälä vietti lapsuutensa Mannerheimintiellä, aivan Ruskeasuon tallien vieressä. Siellä syttyi rakkaus hevosiin. Minna Lehtinen

Minna Lehtinen

– Jo ala-asteella kinusin, että muutetaan maalle. Olisin ollut valmis vaihtamaan Helsingin-koulut, kaverit ja kaikki. Yläasteella sanoin, että minusta tulee ratsastuksenopettaja. Se oli päätetty, siitä ei neuvoteltu! Reilut puoli vuotta Metkulan tallia pyörittänyt helsinkiläislähtöinen Emma Ämmälä virnistää.

Hevosyrittäjän isä Kari Ämmälä kertoo, että Emma on ollut pienestä pitäen hyvin päättäväinen, toimelias ja kykenevä tekemään monia asioita samanaikaisesti.

– Eivät hänen haaveelleen äiti ja isä pystyneet tekemään mitään, Kari Ämmälä hymähtää ratsastuskenttien välistä puikkelehtiessaan.

Perheellä on ollut aina diilinä, että isä, äiti ja pikkuveli tulevat pyydettäessä apuun.

Suurimman osan työstä tekee tietenkin yrittäjä itse. Emma Ämmälä tekee itse asiassa niin paljon, että heikompaa hengästyttää.

Ämmälä on ratsastuskoulun opettaja, joka vetää päivittäin 3-4 eri tuntia. Hän kilpailee kouluratsastuksessa ja suorittaa samalla ratsastuksenopettajan erikoisammattitutkintoa. Nainen kasvattaa myös omia hevosia. Tällä hetkellä yksi hevonen on tiineenä, mahdollisesti myös poni. Hankkimastaan varsasta Ämmälä tekee kouluratsun.

– Se, että vedän niin monta tuntia päivittäin, on paljon siihen nähden, että aloitin tammikuussa. Olin sitä ennen vielä muilla töissä, joten hevosten hankinnassa tuli kiire. Onneksi sain vinkkejä.

Ämmälä on opettajana suosittu. Noin 60 prosenttia asiakkaista on tullut muilta uusimaalaisilta talleilta naisen perässä Vihtiin.

– Opettaminen on minulle se super. Sitä haluan tehdä. Yksi asiakas kertoi, että on hyvä, että osaan opettaa niin, että saman asian käsittää niin lapsi kuin aikuinen. Monessa paikassa heidät jaotellaan eri ryhmiin.

– Ratsastus on siitä hyvä, ettei se ole ikäkysymys. Taitotaso määrittää ryhmän.

Ratsastuskoulua pystyi pitämään koko pahimman korona-ajankin, koska se on ulkoharrastus. Tallissa sai olla kuusi henkeä, ja pidimme välit, Emma Ämmälä kertoo. Minna Lehtinen

Emma Ämmälä on selkeästi tosissaan, sillä hän investoi vastikään hollantilaisvalmisteiseen kuitupohjaan. Se mahdollistaa ratsastuskoulun pitämisen myös talvisin, koska kentän pohja ei jäädy.

Investointi oli järeä monessakin merkityksessä.

– Lappasimme tavaran paaleista omin käsin. Vettä satoi koko viikon kaatamalla!

Hevosyrittäjällä on tallillaan nyt kymmenen omaa hevosta ja ponia. Täyshoitohevosiakin on.

– Tuo pikkuponi on myös minun, mutta hänen elämäntehtävänsä on maskotin ura, Ämmälä viittoilee.

Kun Ämmälä pitää iltaisin tunteja, avopuoliso Tommi Heinilä siivoaa tarhoja ja antaa hevosille vesiä. Jos alkeistunnilla tarvitsee taluttajaa, hän tulee sinne.

– Tommi on ratsastanut vain kaksi kertaa, mutta pärjää erittäin hyvin.

Emma Ämmälä herää joka päivä seitsemältä, ja nukkumaanmenon aika on kello 23. Tilalta on oltu tänä vuonna ”jopa viisi yötä” pois.

Arjesta irti yrittäjä pääsee ratsastamalla.

– Työ hevosalalla on aika rankkaa ja fyysistä. Tämä kuluttaa kehoa. Onneksi olen hyvässä kunnossa, eikä ole isompia vammoja.

Emma Ämmälä toteaa sanovansa aina kaikille, ettei ole katunut päivääkään Vihtiin muuttamista.

– Tämä on elämäntapa. Hevonen on se, mikä on ajatuksissa heti aamulla, ja viimeisenä illalla.

Kuka?

Emma Ämmälä

Syntynyt Helsingin Meilahdessa.

Asuu Vihdissä puolisonsa Tommi Heinilän, 33, kanssa.

Metkulan tallin tuore, 29-vuotias yrittäjä. Aloitti tammikuussa 2021.

Päätoimintana kouluratsastustunnit 3-4 hengen pienryhmissä.

Muutti puolisonsa kanssa 2018 Helsingistä Vihtiin, kun ostivat hevostilan.

Opiskellut Ypäjällä ratsastuksenohjaajaksi ja –opettajaksi. Nyt työn alla ratsastuksenopettajan erikoisammattitutkinto.

Kilpailee yhä kouluratsastuksessa kansallisesti ja alueellisesti.

Pitänyt aiemmin kouluratsastustunteja talleilla ympäri Uuttamaata.

Emman tallilla järjestetään 10.10. omat kilpailut ja uuden kentän avajaiset. Tilaisuus alkaa klo 13.

Emman tallilla järjestetään 10.10. omat kilpailut ja uuden kentän avajaiset. Tilaisuus alkaa klo 13.

Kommentoi