Vesi yhdistää valokuvissa – Pääkirjastossa Nummelassa avautuu Tuusulan Valokuvaajien näyttely

Muun muassa tämä upea valokuva on esillä näyttelyssä. Tuusulan Valokuvaajat ry

Lothar Mallon

Valokuvanäyttely ”VESI yhdistää” on esillä Vihdin pääkirjastossa 1.–16. lokakuuta. Näyttely on jatkoa viime vuonna alkaneelle Vihdin Kameraseuran ja Tuusulan Valokuvaajat ry:n (TVK) yhteistoiminnalle, johon tähän mennessä on kuulunut toistensa kilpailujen arviointi.

Tuusulalaisten jälkeen pääkirjastossa on Vihdin Kameraseuran näyttely lokakuun loppupuolen.

Esillä on 30 tuusulalaisten valokuvaajien ottamaa kuvaa, jotka aikaisemmin ovat olleet osa yhteisnäyttelyä ”VESI yhdistää – WASSER verbindet”, joka toteutettiin Foto-Projekt-Celle -nimisen saksalaisen kymmenjäsenisen valokuvaajaryhmän kanssa.

Ensimmäinen näyttely pidettiin Saksan Cellessä vuoden 2020 elo–syyskuussa, toinen näyttely Tuusulassa tämän vuoden heinäkuussa. Ensimmäisen näyttelyn piti olla Tuusulassa toukokuussa 2020, mutta pandemia tuli väliin.

”VESI yhdistää – WASSER verbindet” -näyttelyn teema viittaa mielikuvitukselliseen venematkaan puroja, jokia ja meriä pitkiin Cellestä Tuusulaan tai päin vastoin.

Taustana on Tuusulan ja Cellen piirikunnan yli 30 vuoden ystävyyskuntasuhde. Celle sijaitsee Ala-Saksin osavaltiossa, linnuntietä noin sata kilometriä Hampurista etelään, Lüneburgin nummen eteläreunalla. Kaupunki on kuuluisa keskustansa satoja vuosia vanhoista ristikkotaloista, joissa yhä asutaan.

Kun TVK:ssa ryhdyttiin harkitsemaan osallistumista yhteisnäyttelyyn, oli Saksan näyttelypaikalla varmasti osuutta innostukseen. Cellen Herttuoiden linna eli Schloss Celle, jossa valokuvanäyttely pidettiin, on seudun komeimpia.

Cellessä oli esillä 45 tuusulalaisten sekä 30 celleläisten ottamaa kuvaa, ja lisäksi esitettiin TVK:laisten tekemä, huomiota herättänyt Tuusula-video. Näyttelyn avasi Cellen piirikunnan johtaja. Koronan matkustusepävarmuudesta johtuen oli Tuusulasta läsnä vain projektin vetäjä. Viiden viikon aikana näyttelyssä kävi noin 1 500 katsojaa.

Tuusulan näyttely hotelli Gustavelundin aulassa käsitti 30 + 30 kuvaa ja sen avasi kunnan pormestari. Vieraskirjaan tuli kuukauden aikana lähes 190 nimeä.

Tuusulassa oli celleläistä valokuvaajaryhmää edustamassa ainoastaan sen vetäjä. Alkusuunnittelussa oli vahvasti mukana ajatus valokuvaajien vierailuista suuntaan ja toiseen. Jäseniltä oli jo tiedusteltu valmiutta toistensa majoittamiseen.

Kyseessä oli ensimmäinen Suomen ulkopuolella järjestetty näyttely, johon TVK on osallistunut.

Kuvat on pohjustettu viiden millin Kapa-levyille, joiden pidemmän sivun pituus on enintään 45 senttimetriä. Kapa-levy valittiin pääasiassa kuljetuksen helpottamiseksi.

Näyttelyä varten celleläiset loivat nettisivut (wasser-verbindet.eu), joissa on tämän vuoden loppuun saakka esillä kaikki näyttelyn kuvat ja valokuvaajien taustatiedot saksaksi, suomeksi ja englanniksi. Nämä tiedot löytyvät nettisivuilta skannaamalla mobiililaitteella QR-koodi, joka on jokaisen kuvan nimilapussa.

Rahallista tukea yhteisnäyttelyyn saatiin Finnfotolta kuvien tekemiseen ja Tuusulan kunnalta sekä kulttuuri- ja ystävyyskuntatoiminnan puolelta. Näyttelyn jälkeen muistoiksi jäävät kaksikieliset näyttelyluettelot. Kuvakirjat ovat tekeillä.

Tuusulan Valokuvaajien puheenjohtaja Vesa Marttinen kertoo, että seuran perusajatus on valokuvausharrastuksen edistäminen sen eri muodoissa. Toiminnan selkärankana ovat kuvaillat ja näyttelyt.

– Valokuvauksessa pyrimme tukemaan sekä vahvistamaan jokaista omassa tulkinnassaan: uskon tämän tavoitteen heijastuvan katsojalle näyttelyn valokuvissa.

Kommentoi