Julius Meloni ja lauluoppilaat: Oppilaskonsertin sijaan tehtiin video

Emma Finer (vas) ja Jaana Aalto (oik) esittävät videolla kirjailija/runoilija Aulikki Oksasen (kesk) kappaleen Kaksi Mannerta. Kuvassa myös laulunopettaja Julius Meloni. Jyrki Kivelä

Kulttuuriala on kärsinyt pahasti koronan aiheuttamista rajoitteista. Julius Meloni lauluoppilaineen päätti selättää ongelmat yhteistyöllä ja tiukoin turvatoimin. Siitä osoituksena video ”Julius Melonin laulajat 2021”.

– Video on tavallaan oppilaskonsertti, jota koronan takia ei voitu pitää, ei jouluna 2020 eikä keväällä 2021. Taiteen edistämiskeskus myönsi Julius Melonille apurahan tähän oppilasvideoon, valistaa yksi säestäjistä ja Juliuksen äiti Marja-Liisa Meloni.

Opetus- ja kulttuuriministeriön jakamasta koronatuesta jaettu apuraha mahdollisti videofilmin valmistamisen. Videolla oppilaat kertovat itsestään ja suhteestaan musiikkiin sekä esittävät kukin kahdesta kolmeen laulua.

Julius Melonin laulajat 2021 -video on osoitus, että pahimpanakin korona-aikana on pystytty pitämään laulutunteja syksystä 2020 toukokuun 2021 loppuun asti. Oppilaita on käynyt laulutunneilla yksi kerrallaan, käsiä on pesty, on käytetty suojamaskeja ja mikrofoneissa on ollut omat suojat. Lisäksi laulajan ja pianistin välillä on ollut korkea suojapleksi.

– Aina laulutunnin jälkeen tehtiin mikrofonin desinfiointi ja 10 minuutin täystuuletus. Oppilaat eivät ole voineet tavata toisiaan tunneilla niin kuin ennen, muistelee Meloni.

Koronan jatkumisen vuoksi myös video jouduttiin esittämään Kino Akselissa vain oppilaille ja heidän lähipiirille.

Lapsesta saakka laulua harrastanut ja yli kaksi vuotta Melonin tunneilla käynyt Jaana Aalto haaveilee laulamisesta porukalla.

– Haaveenani olisi löytää joku ikäiseni kokoonpano, jossa voisin laulaa. Eikä joku laulukilpailukaan olisi ihan mahdoton ajatus, arvelee Aalto.

– Usein oppilaillani ongelmana on esiintymispelko ja itsensä voittaminen. Opettajan työssä on ollut hienoa nähdä oppilaitten kehittyvän – toiset nopeammin toiset vähän hitaammin – mutta aina he kehittyvät, iloitsee Julius Meloni.

Kommentoi