Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirsti Kirjavaisen Nepalista kertova näyttely on esillä kirjastossa: Yhteisöllisyyttä, toivoa ja vastuuta

Kiemurtelevat uudet tiet vuoristossa, fosforin vihreät laaksot ja Newari-heimon puuikkunakehys. Kirsti Kirjavaisen näyttely Toivon näkymiä Nepalista on parhaillaan esillä Vihdin pääkirjastossa Nummelassa.

Helsingissä asuva Kirjavainen on työskennellyt yli 30 vuotta Nepalissa Suomen Lähetysseuran kautta vuosien 1977–2013 aikana. Kirjavainen viettää yhä Nepalissa kolme kuukautta vuodesta. Pandemian takia viime vuoden matka jäi väliin.

– Joka vuosi hämmästyn Nepalissa yhä uudelleen, kuinka toivo ja unelmat voittavat köyhyyden uusiutuvienkin katastrofien keskellä, sanoo muun muassa Katmandussa sairaanhoitokoulun opettajana ja yli 20 vuoden ajan maaseutukylissä käynnistämässä avoterveydenhuolto- ja lukutaitoprojekteja ollut Kirjavainen.

Näyttely koostuu noin viimeisen 10 vuoden aikana otetuista valokuvista ja Nepalista tuoduista tavaroista ja Kirjavaisen kertomuksista Nepalista ja lähetystyöstä. Näyttely keskittyy toivon sanomaan, jota Kirjavainen on sekä herättänyt, että saanut itse nähdä ihmisissä.

– Lähetystyössä on ollut erittäin palkitsevaa nähdä asennemuutos, joka koskee tyttöjen ja vammaisten koulutusta, syrjintää ja kastisyrjintää, Kirjavainen iloitsee.

– Sadat unelmat ovat toteutuneet kirkon ja kansalaisjärjestöjen yhteistyössä, suomalaisten tukijoiden, seurakuntien ja valtion kehitysyhteistyön varojen avulla.

Kirjavainen valmistui diakonissaksi ja sairaanhoitajaksi vuonna 1971, lähetystyöntekijäksi vuonna 1973 ja hän opiskeli kätilöksi Englannissa vuonna 1976. Lähetystyössä hän on ollut mukana perustamassa Itä-Nepalissa äitiys- ja lastenneuvolatoimintaa ja aikuisten lukutaitoryhmiä.

Kirjavaiselle on ollut tärkeää työskennellä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden eteen, vähentää eriarvoisuutta ja parantaa naisten ja tyttöjen asemaa.

– Minua on motivoinut kristinuskon sanoma siitä, että jokainen ihminen on samanarvoinen ja erittäin arvokas.

Näyttely tuo esille nepalilaisten käsityötaitoja, kulttuuria ja upeita vuoristomaisemia. Köyhyys, lapsiavioliitot, syrjintä, vammaisuus, lapsikuolleisuus, terveydenhoidon ja koulutuksen puute ovat yhä maan todellisuutta ja kipeitä tragedioita.

– Valokuvanäyttely on keskittynyt toivoon; ihmisoikeudet, ammattikoulutus, yhteisöllisyys ja kansalaisten oma vastuu hyvinvoinnin edistämiseksi maassa on lisääntynyt. Ne ovat juhlan syitä, ihmeitä, Kirsti Kirjavainen sanoo.

Toivon näkymiä Nepalista -näyttely on esillä Nummelassa kirjastossa elokuun loppuun saakka, jonka jälkeen näyttely siirtyy Vihdin kirkonkylän kirjastoon. Siellä näyttely on esillä syyskuun ajan