Beethovenia ja Maiwaldia pianokonsertissa – Pianistina on Steffen Hartmann Hampurista

Pianotaiteilija Steffen Hartmann esiintyy Nummelassa.

Vihdin kirkon kesäkonserttien sarjan päättää sunnuntaina 8.8. klo 16 Beethoven-konsertti, tällä kertaa Nummelan kirkossa (Kappelitie 5).

Pianistina on Steffen Hartmann Hampurista. Hän soittaa Beethovenin viimeiset testamentinomaiset sonaatit (opus 110 ja 111) ja niiden vastapainona kuullaan nykysäveltäjän Torben Maiwaldin (s. 1978) taianomaista äänimaisemaa tuoreessa chaconne-sävellyksessä.

Hartmann (s.1976) opiskeli pianonsoittoa Hampurin konservatoriossa Karin van Buiren oppilaana. Säestämistä hän on opiskellut mm. Elisabeth Schwarzkopfin, Dietrich Fischer-Dieskaun ja Rudolf Jansenin mestarikursseilla. Vuonna 2006 Hartmann perusti Mathias Böltsin kanssa MenschMusik Hamburg -nimisen musiikkiopiston, jossa hän on toiminut opettajana. Euroopassa hän on tehnyt laajoja konserttikiertueita eri maissa. Vihdissä hänen soitostaan on päästy nauttiman jo seitsemänä kesänä.

Lisäksi hän kirjoittaa kirjoja ja artikkeleita erilaisiin pienlehtiin ajankohtaisista aiheista.

Konsertti sunnuntaina 8.8. klo 16, vapaa pääsy, ohjelma 10-20 euroa.

Kommentoi