Tyly tulos Hiidenvedellä ja Lohjanjärvellä: kaksi juopunutta veneilijää ja puutteita varusteissa

Venepoliisi liikkeellä Lohjanjärvellä. Kuvituskuva Hanna Henriksson

Veneilijöiden ratsia Hiidenvedellä ja Lohjanjärvellä viime lauantaina tuotti tylyn tuloksen: kaksi aluksen päällikköä puhalsi reilusti yli sallitun lukeman ja heistä kirjattiin rikosilmoitukset vesiliikennejuopumuksesta. Moottoriveneiden palosammuttimissa oli usealla jäänyt vuosittainen tarkastus tekemättä, sekä veneiden valaistukseen jouduttiin puuttumaan, poliisi tiedottaa.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen venepoliisi ja Metsähallituksen erätarkastaja tekivät yhdessä vesiliikenteen- ja kalastuksenvalvontaa Hiidenvedellä ja Lohjanjärvellä Vihdissä ja Lohjalla viime lauantaina. Valvonnan aikana kaksi venepartiota tarkasti yhteensä 44 veneseuruetta. Tarkastetuista veneistä yllättävän monelle jouduttiin kirjaamaan sakkoseuraamus joko puutteellisista varusteista, liiallisesta nopeudesta tai kalastusrikkomuksesta.

Myös kalastusvalvonnassa todettiin valvonnan tarvetta, kalastusrikkomuksia kirjattiinkin Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan 11 kappaletta.

– Räikeimpänä tapauksena löytyi yksittäisen kalastajan kalasaaliin tarkastuksessa seitsemän reilusti alamittaista kuhaa, kertoo tiedotteessa ylikomisario Juha Rosendahl. Kuhan alamitta on vähintään 42cm.

Kalastuskieltoalueella, Maikkalan säännöstelypadon (Väänteenjoen pato) alapuolisella 100 metrin mittaisella alueella, tavattiin myös kalastajia virvelöimässä. Kahdella oli lisäksi virvelöintiin vaadittava kalastonhoitomaksu suorittamatta.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos ja Metsähallitus tulevat yhdessäkin jatkamaan valvontaa kansallispuistoissa ja vesillä. Vuoden sisällä on Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tehnyt tiivistä yhteisvalvontaa Metsähallituksen kanssa Nuuksion kansallispuistossa, nyt valvonta kohdistui sisävesille.

Kommentoi