Ei enää pysäköintihuolia: Karviaisen kotihoidon työntekijät voivat nyt polkaista asiakaskäynneille sähköpyörällä

Susanna Sorjolahti ja Katja Pelo kehuvat kotihoidon uusia sähköpyöriä näppäriksi. Maija-Liisa Nyman

Maija-Liisa Nyman

– Kotihoito go green, virnistää osastonhoitaja Susanna Sorjolahti.

Sorjolahti ja lähihoitaja Katja Pelo seisovat Vihdin kunnanviraston pihassa. Aurinko paistaa ja kesä vihertää.

Katja Pelo nojaa uuteen sähköpyörään, kulkuvälineeseen, jolla hän pääsee kulkemaan kotihoidon asiakkaiden luokse.

– Olen tehnyt jo kymmenen vuotta kotihoitoa ja olen viihtynyt. Tykkään ihmisten kohtaamisesta, Pelo kertoo.

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen kotihoidossa on tätä nykyä kolme yksikköä: Nummelan, Kirkkojärventien ja Karkkilan.

Sorjolahti kertoo, että Vihdissä kotihoito eriytettiin kahdeksi yksiköksi pari vuotta sitten.

Vasta nyt yksiköt ovat päässeet omiin tiloihinsa: kirkonkylän yksikkö entisiin Pappilanpellon hammashuollon tiloihin ja Nummelan yksikkö kunnanvirastolle.

Pelkästään Nummelan kotihoidossa on 26 hoitajaa, asiakkaita noin 95. Kirkonkylässä hoitajia on parikymmentä ja asiakkaita noin 70.

Kotihoidon autot on myös eriyttämisen myötä jaettu tasan: kymmenen autoa kummallekin Vihdin yksikölle.

– Aamuvuorossa ei aina riitä kaikille autoa, kertoo Sorjolahti.

Asiakkaat asuvat paljolti keskustan alueella niin Nummelassa kuin kirkonkylässäkin. Niinpä kotihoidossa alettiinkin miettiä, pystyisikö liikkumisen hoitamaan toisenlaisella menopelillä, sähköpyörällä.

– Johto näytti tälle vihreää valoa.

Sähköpyörä maksoi parituhatta euroa kappaleelta, lisäksi kustannuksia tuli lisävarusteista eli kypäristä ja pyöräkoreista.

Sorjolahti kertoo haasteeksi muodostuneen sen, että pyörät olivat monista paikoista loppu. Toukokuun lopulla tilaus kuitenkin Nummelaankin jo saatiin, kirkonkylään vähän myöhemmin. Karkkilassa on pyöräilty jo hiukan pidempään kuin Vihdissä. Siellä luovuttiin kahdesta kotihoidon tiensä päähän tulleesta autosta – ja otettiin tilalle kaksi pyörää.

Naiset näkevät pyörässä paljon hyvää. Yksi tärkeimmistä asioista on se, että pysäköintiongelmat poistuivat.

– Monissa taloyhtiöissä sanotaan, ettei kotihoito saa pysäköidä yhtiön vieraspaikoille, Sorjolahti harmittelee. Parkkipaikan metsästämiseen kuluva aika on aina poissa asiakastyöstä.

– Pyörä on tosi kätevä. Tällä pääsee suoraan rapun eteen, Pelo kehuukin. Näppärää on hänestä myös se, ettei pyörän kanssa tarvitse odotella muuta liikennettä niin paljon kuin autolla. Raskaana hän ei polkemista pidä.

– Sähkö avustaa, tuntuu ihan kuin polkisi vain ilmaa.

Sorjolahti nostaa esiin myös työhyvinvoinnillisen näkökulman.

– Kun ajat pyörällä ja tuuli hulmuttaa hiuksia, pääset vähän työstä irti, Sorjolahti hymyilee.

Kommentoi