Kansanmusiikkia Päivölän Virkistyskodissa – ”Aivan ihanaa, kun etäharjoitusten jälkeen saa vihdoin leireillä normaalisti”

Soittajat harjoittelivat iltapäiväiseen leirin päätöskonserttiin soitonopettajien johdolla. Etualalla Suomen kansanmusiikkiliiton toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri kuuntelee, että kaikki soittimet kuuluvat tasapuolisesti. Saara Peltola

Saara Peltola

Nummelan Päivölän Virkistyskodissa järjestettiin nuorten kansanmusiikkileiri viime viikolla. Suomen kansanmusiikkiyhdistyksen toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri kertoo, että leirin järjestyminen oli iloinen uutinen koronan tuoman epävarmuuden keskellä.

– Aivan ihanaa, kun etäharjoitusten jälkeen saa vihdoin leireillä normaalisti. Nuoret ovat kuin kesälaitumille päässeet varsat, leiristä vastaava Ylönen-Viiri iloitsee leirin onnistumista.

Leirin järjestelyt pystyttiin lyömään lukkoon vasta viikkoa ennen leirin suunniteltua alkamisajankohtaa. Ylönen-Viiri kertoo, että hänen oli käytävä läpi leirin turvallisuutta koskevia yksityiskohtia aluehallintoviraston ja alueen tartuntatautilääkärin kanssa. Ylönen-Viirin mukaan vielä loppukeväästä näytti siltä, että leiriporukan pitäisi soittaa, majoittua sekä ruokailla kahdessa eri ryhmässä.

– Loppujen lopuksi saimme kuitenkin järjestettyä leirin ilman erikoisempia järjestelyitä, eikä esimerkiksi maskeja tarvittu. Laulamisesta päätettiin kuitenkin luopua, Ylönen-Viiri kertoo.

Leirille osallistui viisitoista 10-17-vuotiasta nuorta ja kolme soitonopettajaa. Leiripäivät koostuivat aamuisista yhteissoitoista, leiriyhtyeharjoituksista ja yksityistunneista.

Noomi Sundström, Siiri Ahmajärvi, Ruut Konttinen, Hilma Rantala sekä Eevi Rinta-Filppula esittäytyvät leiriyhtyeeksi nimeltään Marin skraidusmuidut. Soittajien pääsoittimia ovat nokkahuilu, piano, kontrabasso, viulu ja trumpetti. Kansanmusiikin pariin yhtyeen jäsenet ovat löytäneet koulun musiikkiluokan ja musiikkiopiston kautta. Rinta-Filppula kertoo, että hänen isänsä on aikoinaan osallistunut samalle leirille.

Leirin yhteishenki ja uusien soittimien kokeilemisen mahdollisuus on saanut yhtyeen soittajat tulemaan leirille jo kolmatta vuotta peräkkäin.

– Haikeat fiilikset lähteä kotiin, Ahmajärvi kertoo viimeisen leiripäivän tunnelmista.

Soittamisen lisäksi nuoret kertovat nauttineensa uimisesta ja saunomisesta sekä majoituspaikan hyvästä ruuasta.

Suomen kansanmusiikkiliitto on järjestänyt nuorten leiriä jo noin 35 vuoden ajan. Aikoinaan leiri on ollut kiertävä ja toteutettu erilaisten kansanmusiikkitapahtumien yhteydessä. Päivölässä leiriä ollaan järjestetty nykyisellään vuodesta 2009.

Ylösen-Viirin mukaan sijainti Nummelassa on mainio leirin järjestämiseen, koska leiriläisten pääkaupunkisedulla sijaitsevat musiikkiopistot ovat lyhyen ajomatkan päässä. Kehuja saa myös Päivölän pihapiirin ja rakennuksen tunnelma sekä pihalta avautuva maisema Hiidenvedelle.

Suomen kansanmusiikkiliitto

Suomen kansanmusiikkiliitto on vuonna 1968 perustettu kansanmusiikin harrastajien, ammattilaisten ja ystävien järjestö.

21 jäsenyhdistystä pyörittää alueellista harrastustoimintaa ympäri Suomea.

Liitto järjestää vuosittain erilaisia tapahtumia, joista päätapahtuma on vuosittain maaliskuussa järjestettävä Samuelin Poloneesi. Lisäksi jäsenyhdistyksillä on omia eri kokoisia kansanmusiikkitapahtumia.

Lasten ja nuorten kansanmusiikkileiri KAMU on tarkoitettu 8-17-vuotiaille kansanmusiikin harrastajille tai kansanmusiikista kiinnostuneille. Leiri järjestetään vuosittain Nummelan Päivölässä.

Kommentoi