”Ensi-iltaan tähdätään” – Vihdin Teatteri valmistautuu tulevaan kesäkauteen ja seuraa koronarajoituksia

Nummelalainen Kari Sohlberg on Vihdin Teatterin uusi puheenjohtaja. Hän on ollut mukana kolmessakymmenessä näytelmässä näyttelijänä tai ohjaajana. Tarja Omenainen

Maija-Liisa Nyman

Vihdin Teatterin 50-vuotisjuhlanäytelmän Aatamin puvussa ja vähän Eevankin ensi-ilta on 19.6. Vihdin kirkonkylän Kirkkoniemessä sijaitsevassa kesäteatterissa.

Koronarajoitteiden vuoksi lipunmyyntiä ei voitu avata normaaliin tapaan, mutta varauksia otettiin jo aiemmin vastaan teatterin toimistolla.

– Harjoitukset etenevät käsittääkseni hyvin ja ensi-iltaan tähdätään, kertoo Kari Sohlberg, joka on juuri aloittanut Vihdin Teatterin uutena puheenjohtajana.

Kesäteatterin näytelmästä uusi puheenjohtaja osaa kertoa sen verran, että näytelmä sijoittuu 70-luvulle ja on ”perinteinen kesäteatteriesitys”. Näytelmän lomassa kuullaan iskelmiä.

Näyttelijöitä esityksessä ei ole kuin kymmenkunta. Näytelmän ohjaa Markku Hyvönen, joka on myös dramatisoinut näytelmän tekstiä Vihdin Teatterille ja päivittänyt kohtauksia.

Voimassa olevat koronarajoitukset otetaan teatterilla huomioon. Sohlberg kertoo, että teatterilla on mietitty esimerkiksi katsomon lohkomista erillisiksi osioiksi. Hän sanoo, että rajoituksia seurataan tarkoin.

– Teatterin ainoa tulon lähde ovat katsojat, joten odotamme kesää kovasti, Sohlberg jatkaa. – Korona-aikana teatterilla ei ole ollut tuloja, mutta kiinteitä kuluja on kuitenkin ollut.

Hän toivoo, että tulevaisuus olisi valoisampi ja innostaa uusia harrastajia toimintaan.

– Jos jotakuta sattuu kiinnostamaan teatteriharrastus, meille pääsee aina mukaan. Meillä on paljon erilaisia tehtäviä, joita pääsee tekemään mukavassa yhteisössä.

Teatterissa tarvitaan näyttelijöiden ja ohjaajien lisäksi esimerkiksi lavastajia, lipunmyyjiä, kahvilan pitäjiä.

– Teatteri on vähän kuin tavaratalo, jossa on eri osastoja. Pitää toimia yhteisten tavoitteiden eteen, vaikka jokainen puurtaa omassa osastossaan, Sohlberg hymyilee.

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin -näytelmästä on yhteensä 19 esitystä kesäkuulta elokuulle. Ensi-ilta 19.6. Vihdin Kesäteatterilla.

Kommentoi