Korona vähensi jätevesineuvonnan asiakaskäyntejä läntisellä Uudellamaalla

Tässä asennetaan biologis-kemiallista asumisjätevesien pienpuhdistamoa Vihdin Oinasjoella. Arkistokuva/Vesa Valtoen

Yli 8 300 haja-asutusalueen kiinteistönomistajaa on jo saanut neuvontaa jätevesiasioissa läntisellä Uudellamaalla vuosina 2009-2020.

Viime vuonna Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö -yhdistyksen koordinoima hajajätevesihanke tavoitti kartoitus- ja neuvontakäynneillään yhteensä 197 kiinteistöä.

Yhteensä hankkeessa saatiin 363 neuvontakontaktia. Neuvonta jatkuu vuonna 2021 yleisneuvontana.

Vuonna 2020 kartoitus- ja neuvontakäyntejä tarjottiin 14:sta hankkeen yhteistyökuntien kanssa valitulle alueelle.

Niistä suurin osa oli herkkiä pohjavesi- ja ranta-alueita. Kartoitus- ja neuvontakäyntejä tarjottiin 783 kiinteistölle. Neuvontakäynneistä toteutui keskimäärin 27 prosenttia.

Koronapandemia vaikutti LUVY:n tiedotteen mukaan käyntien tarjoamistapaan sekä todennäköisesti halukkuuteen ottaa neuvontaa vastaan. Se alensi huomattavasti käyntien toteutumisastetta. Myöskään suunniteltuja yleisötapahtumia ei voitu järjestää.

Länsi-Uudellamaalla on vielä arviolta noin 26 400 kiinteistöä vailla tarjottua neuvontaa.

Kirkkonummella kiinteistökohtaiset neuvontakäynnit jatkuvat Tavastfjärdenin ranta-alueilla kunnan suuremman panostuksen ansiosta. Myös muissa kunnissa jätevesineuvojat tekevät LUVY:n tiedotteen mukaan kiinteistökohtaisia neuvontakäyntejä asukkaiden pyynnöstä mahdollisuuksien mukaan.

Käynnillä katsotaan läpi yhdessä asukkaan kanssa jäteveden käsittelyn nykytilanne, annetaan arvio järjestelmän uudistamistarpeesta sekä neuvotaan järjestelmän parantamisessa ja huoltamisessa.

Asumisessa muodostuvat jätevedet sisältävät runsaasti ravinteita, orgaanista happea kuluttavaa ainetta ja suolistobakteereita. Fosforia on puhdistamattomassa jätevedessä yli tuhatkertainen ja typpeä yli satakertainen pitoisuus luonnontilaisiin oja- ja järvivesiin verrattuna.

Haja-asutuksen jätevesillä voi olla paikallisesti merkittävä vaikutus pinta- ja pohjavesien tilaan.

Hajajätevesihankkeeseen osallistuvat rahoittajina Hanko, Inkoo, Karkkila, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti. Hanke liittyy Länsi-Uudenmaan hajajätevesistrategiaan 2014–2021 ja sitä koordinoi Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö.

Hajavesihankkeen neuvojat vastaavat edellisten vuosien tapaan vuonna 2021 neuvontapuhelimeen ja -sähköpostiin. Jätevesineuvojat tavoittaa neuvontapuhelimesta 045 7750 7725 ja sähköpostilla hajavesineuvonta@luvy.fi.

Haja-asutusalueen jätevesistä on julkaistu interaktiivinen tarinakartta.

– Tarinakartta on helppo ja mukava tapa tutustua jätevesijärjestelmiin, lainsäädäntöön ja Länsi-Uudenmaan alueen tämänhetkiseen jätevesineuvontatilanteeseen, kertoo tiedotteessa LUVYn hankekoordinaattori Virve Ståhl.

Tarinakartta vie lukijan virtuaalimatkalle Länsi-Uudenmaan haja-asutuksen jätevesien maailmaan. Tarinakartta toimii oppaana jätevesijärjestelmiä uusittaessa ja antaa neuvoja esimerkiksi talousvesikaivon kunnostamiseen.

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, LUVY, on alueellinen vesiensuojeluyhdistys ja palveluntarjoaja.

Kommentoi