Vihti Skin maanläjityksestä tuomio: ehdollista vankeutta ja mittavat korvaukset

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut Vihti Skin Centerin toimitusjohtajan törkeästä ympäristön turmelemisesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä mm. korvaamaan valtiolle yhteisvastuullisesti yrityksen kanssa rikoshyötynä saadun 120 590 euroa.

Tuomion mukaan hiihtokeskuksen alueelle on tuotu vuosina 2015–2016 yhteensä lähes 2400 kasettikuorma-autollista eli noin 116 000 tonnia jätemaata ilman tarvittavia lupia. Tarkoituksena oli käyttää jätemaata laskettelurinteiden rakennusprojektiin. Maa-aines oli peräisin mm. Aalto Yliopiston kampuksen rakennusprojektista. Alueella sijaitsee Vihdin kunnan Isolähteen vedenottamo, ja vaarana on ollut ympäristön ja pohjavesialueen pilaantuminen.

Perjantaina antamassaan tuomiossa käräjäoikeus tuomitsi hiihtokeskuksen toimitusjohtajana toimivan Sami Uotilan yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hiihtokeskusyritys tuomittiin törkeästä ympäristön turmelemisesta 50 000 euron yhteisösakkoon. Vihdin Veden konsulttikuluja tuli yhteisesti korvattavaksi noin 16 000 euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Maanläjitystä ja alueen ennallistamista on käsitelty ja siitä uutisoitu Vihdin kunnassa pitkään. Mahdollinen laiton maankaatopaikkatoiminta tuli ympäristöviranomaisen tietoon sattumanvaraisesti ulkopuoliselta henkilöltä, ja työt keskeytettiin marraskuussa 2016. Tapaus on ollut käsittelyssä myös mm. Aluehallintovirastossa, jolta yritys haki osittain jälkikäteen tuloksetta lupaa ylijäämämaan läjittämiseen.

Kommentoi