Piispa Kaisamari Hintikka: Pääsiäisen sanoma on toivo

Espoon piispa Kaisamari Hintikka haluaa viestittää koronapandemian musertamille ihmisille toivon sanomaa. Heli Koivuniemi

Heli Koivuniemi

Voiko teknologiaa, hengellisyyttä ja ekologiaa yhdistää? Kyllä voi Espoossa. Espoon piispa Kaisamari Hintikka on puhujana huhtikuussa järjestettävässä virtuaalitapahtumassa, joka käsittelee ilmastonmuutosta.

Hintikan yhteys Otaniemeen ja Aalto-yliopistoon juontaa juurensa perhepiiriin.

– Mieheni on diplomi-insinööri, hän toteaa.

Yksi piispan lempiaiheista on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Sitä ei pidä mitata pelkästään hyödyn eli ihmisen virkistymisen kannalta merkittäväksi, vaan kokonaisten eliölajien asuinalueiden pelastamisen näkökulmasta.

– Paineet rakentamiselle ovat kovia, mutta näiden pitäisi olla arvoja, joista ei luovuta. Luonnon tuhoamisella tehdään peruuttamattomia tekoja, kerran tehtyä ei voida peruuttaa.

Ilmastonmuutos ja siihen liittyvät kysymykset ovat nousseet esille, kun kirkon työntekijät ovat työskennelleet Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa.

– Tulevaisuudennäkymät, stressi ja näköalattomuus painavat päällimmäisinä.

Nyt mietitäänkin, voivatko teknologia, teologia ja ekologia tuoda toivoa ihmisten elämään. Jos, niin miten. Hintikka uskoo vahvasti, että kyllä voivat. Teologiassa on totuttu katselemaan elämää pitkällä aikajänteellä. Se tuo vastapainoa nykyajan hektisyyteen ja lähinäköisyyteen.

– Koronapandemia ja ilmastokriisi ovat molemmat globaaleja ongelmia, eivätkä toisistaan irrallisia. Niitä ei pystytä yksin ratkaisemaan Suomessa. Olemme jatkuvassa globaalissa vuorovaikutuksessa. Kriiseissä on katsottava laajemmalle ja kauas. Molemmissa kyse on siitä, elämmekö vastuullisesti vai vastuuttomasti.

Pääsiäisen ydinsanomaksi nousee piispan mukaan toivo.

– Ylösnousemuksessa elämä sanoo viimeisen sanan, ei kuolema. Se on tärkeä viesti tällä hetkellä.

Nyt painitaan isojen kysymysten parissa: selviänkö minä, selviämmekö me. Piispa korostaa nyt elämänvoittamisen sanomaa.

Hän on huolissaan lapsista ja nuorista, joilla ei ole kannattelevaa turvallista suhdetta aikuisiin.

– Miten yhteiskunta huolehtii heistä, jotka ovat jo ennen koronapandemiaa maksaneet kovimman hinnan. Miten heidän selviämiseen panostetaan?

Moni kokee oman tilanteensa kohtuuttomaksi. Se on Hintikasta ymmärrettävää. Usein esille nousee kysymys: kuinka pitkälle pitää uhrautua yhteisen edun, turvallisuuden, terveyden ja elämän edestä?

Siihen pitää etsiä vastauksia laajemmista yhteyksistä. Nyt tehdyt päätökset vaikuttavat piispan mukaan kauaksi tulevaisuuteen.

Omien ajatustensa kohtaaminen pelottaa monia.

– Kun elämänsisältö on totuttu täyttämään menemisellä ja puuhaamisella, pysähtyminen ei välttämättä tunnu kivalta.

Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö se olisi ihmiselle hyväksi. Ajatuksille on annettava välillä lepoa.

Koulut ovat jo menettäneet yhteyden osaan nuorista, jotka putoavat yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle. Siitä piispa on huolissaan. Yksin elävien tilannekin huolestuttaa. Kun kukaan ei puhu tai kosketa, läsnä on vain pelko.

– Ihmissuhteet asettavat koronan mukanaan tuomat huolet siedettäviin mittasuhteisiin. Kun on toivoa, jaksaa poikkeustilanteissakin.

Kuka?

Kaisamari Hintikka

Espoon hiippakunnan piispa. Palasi Suomeen Genevestä, jossa työskenteli Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä.

Järjestyksessään kolmas Espoon piispa ja toinen naispuolinen piispa koko maassa.

Perheeseen kuuluvat puoliso, yksi lapsi ja koira.

Hintikka puhuu Aalto-yliopiston ja Espoon seurakuntien ja hiippakunnan järjestämässä seminaarissa 20. huhtikuuta.

Virtuaalitapahtuma on kaikille avoin.

Sen teema on Ilmasto muuttuu – mitkä ovat tulevaisuuden toivon näkökulmat.

www.aalto.fi/fi/tapahtumat

Kommentoi