Joona ja Eeli Tolvasen valmennusyhteistyö on jatkunut vuosia – Valmentajaksi siirtynyt Joona Tolvanen: "Useimmiten tiedän mistä narusta vedellään"

Joona Tolvanen Nina Paloheimo

Nina Paloheimo

Kisakallion jäähallissa on käynnissä Harjun Kiekon kahden päivän syyslomaleiri, jota vetää entinen ammattilaiskiekkoilija ja nykyinen jääkiekkovalmentaja vihtiläinen Joona Tolvanen.

– Tämä on nuorille pelaajille suunnattu taitopainotteinen leiri. Jäin aikanaan itse kaipaamaan mahdollisuuksia lisäoppiin normaalitreenien päälle. Haluan nyt tarjota mahdollisuuden siihen nuorille pelaajille, jotka tavoittelevat jääkiekolta mahdollisimman paljon, Joona Tolvanen kertoo.

Tolvanen jätti ammattilaiskentät viime kauteen.

Uran päätös tuntui luonnolliselta, paloa pelaamisen ei enää löytynyt entiseen tapaan.

– Nyt haluan keskittyä valmentamiseen täysillä. Myös jatkuva reissaus tuli tiensä päähän. Minulla on vaimo ja kaksivuotias poika, joten asettuminen Nummelaan Huhmariin tuntui oikealta päätökseltä, Tolvanen kuvailee.

Lohjalaisten ja vihtiläisten iloksi Tolvanen liittyi Harjun Kiekon II-divisioonaa pelaavaan edustusjoukkueeseen, johon hän tuo ammattimaisia otteita, kokemusta ja johtajuutta.

Kaiken pitää olla balanssissa.

Joona Tolvanen

– Tässä oman peliuran ympyrä tavallaan sulkeutuu. Pelaaminen ja oma treeni on hyvää vastapainoa työhön, Tolvanen miettii.

Balanssi-salilla jo neljä vuotta valmentanut Tolvanen on kouluttautunut liikunnanohjaajaksi ammattikorkeakoulussa. AMK-tutkinnon lisäksi hän opiskelee parhaillaan voimavalmentajaksi.

Seguro management -yritystä pyörittävällä Tolvasella on kokemusta valmennuksesta jo paljon. Valmennettavina on Pohjois-Amerikassa pelaavia ammattilaisia, SM-liigapelaajia ja huipulle pyrkiviä nuoria ja erilaisia tehoryhmiä.

Mies käy ohjaamassa ja valmentamassa eri puolilla Suomea tehoryhmissä ja leireillä.

Yksi tunnetuimmista valmennettavista lienee pikkuveli Eeli Tolvanen, joka on vierailemassa Lohjalla syyslomaleirillä.

Huippupelaajien yksilöllinen valmentaminen kertoo yhä kovemmista vaatimuksista alalla. Ammattilaisjääkiekkoilijan tulee olla kokonaisvaltainen urheilija, elää huippu-urheilijan arkea.

– Kaiken pitää olla balanssissa. Harjoittelu, ravinto, palautuminen ja lepo. Pelkkä lajiharjoittelu ei vielä tee pelaajasta huippua. Kokonaisvaltaiseen harjoitteluun kuuluu taitojen lisäksi luistelutekniikka, voimaharjoittelu ja fyysisen kunnon ylläpito ja kehon huolto. Nykyisin voimaharjoittelu on enemmän lajille ominaisia, tarkemmin kiekkoilijalle suunnattuja harjoitteita, jotka pitää osata siirtää myös jäälle. On ymmärretty, että harjoittelussa määrä ei korvaa laatua, Tolvanen kertoo.

– Yksi vahvuuteni on se, että omasta ammattilaisurasta ei ole pitkää aikaa. Osaan asettua myös pelaajan asemaan. Sen lisäksi minulla on into ja halu auttaa, hän miettii.

Veljesten Eeli ja Joona Tolvasen valmennusyhteistyö on jatkunut jo useamman vuoden. Yhteistyö on tiivistä, sillä veljekset harjoittelevat päivittäin. Myös ravintovalmennus ja mentaaliharjoitukset tulevat omasta perheestä, sillä Joona Tolvasen Julia-vaimo on myös samalla alalla.

– Hyvin meillä on synkannut. Tunnemme toisemme läpikotaisin, siitä on paljon apua. Joona tietää myös mihin pitää milloinkin keskittyä, Eeli Tolvanen kertoo.

– Kyllä, ja useimmiten tietää mistä naruista vedellä, isoveli nauraa vieressä.

– Nashvillesta tuli viestiä, että Eelin pitäisi tiputtaa painoa menettämättä kuitenkaan voimaominaisuuksia. Lopputuloksena Eeli tiputti yhdeksän kiloa, mutta samalla voimatulokset ja räjähtävyys paranivat merkittävästi. Siinä ehkä yksi esimerkki, miten työ toimii. Valmentaja haluaa auttaa kaikella tavoin ja pelaaja on valmis tekemään työtä, se palkitsee molempia, Joona Tolvanen kertoo.

Eeli Tolvanen pelaa tällä hetkellä KHL:ää Jokereissa, kun koronavirus on toistaiseksi hiljentänyt NHL:n ja AHL:n. Palaaminen Amerikkaan tapahtuu Tolvasten arvioiden mukaan ensi vuoden puolella. Eeli Tolvaselle sopimus Jokereiden kanssa toimii hyvin.

– KHL on maailman toiseksi paras liiga. Saan mukavasti peliaikaa, mikä tietysti kartuttaa kokemusta koko ajan. Toivon, että se näkyy myös NHL:ssä kun pääsemme taas pelaamaan.

Tolvanen on ottanut askeleita eteenpäin ja odottaa mahdollisuutta lyödä lopullisesti läpi Nashvillessa.

Töölössä asuva Tolvanen kertoo, että elämä Helsingissä on hyvin suojattua. Pelaajat elävät kuplassa, jossa harjoitellaan hallissa, tankataan ja vapaa aika menee pleikkaria pelatessa.

– Kuplan suojissa eletään turvallisesti. Ei tässä kannata hölmöillä, jos haluaa pelata, hän kertoo.

Kisakalliossa on aika siirtyä jälleen jäälle. Nuoret pelaajat odottavat innolla NHL-tähteä.

– Opetellaan vähän maalintekoa ja minut saa haastaa rankkarikisaan, Eeli kertoo.

Kommentoi