Kesän mansikkasato kypsyy aikataulussa – vihtiläistilalla on valmistauduttu järjestämään poimiminen niin, ettei virus pääse leviämään poimijoiden välillä

Asta Juolahti-Ekola tutkii kesän tulevaa mansikkasatoa. Lämmin alkukesä kompensoi viileää kevättä mansikoiden kypsymisen suhteen, mutta juhannuksen alla satoa uhkasi liian vähäinen kosteus. Sofia Hänninen

Sofia Hänninen

Aurinko paahtaa Pusulassa lämpimästi ja paarmat pörräävät ympärillä, kun Asta Juolahti-Ekola tutkii mansikkapensaikkoja.

– Taitaa olla ukkonen ja helle tulossa, kun paarmat ovat puremassa, hän tuumaa.

Lämpimässä säässä on ollut hyvät puolensa, sillä viileän alkukevään aikaan näytti jo siltä, että kesän sato saattaa tulla normaalia myöhemmin. Lämmin alkukesä kuitenkin kiihdytti mansikoiden kypsymistä, ja Juolahti-Ekola kertoo, että sato tulee tänä kesänä suurin piirtein samaan aikaan kuin viime vuonnakin.

– Aika normaaliaikataulussa ollaan: juhannuksen jälkeen heinäkuussa meillä on pääsatokausi, Juolahti-Ekola toteaa.

– Mutta kyllä joskus sato on saattanut kypsyä jo juhannukseksi. Vuodet eivät ole veljeksiä, hän jatkaa.

Sade tulisi mansikkasadon kannalta tarpeeseen, sillä nyt sää on ollut mansikoiden kannalta liian kuiva ja liian kuuma. Juolahti-Ekola harmittelee, että vaikka heillä on käytössä kastelujärjestelmä, se ei korvaa luonnonvettä. Vesi kastelee kyllä mansikoiden juuret, mutta sateesta tuleva kosteutus on kokonaisvaltaisempaa lehdille ja viileä vesi torjuu esimerkiksi kasvitauteja.

Tänään piti tulla kaksi poimijaa Ukrainasta, mutta matkat peruuntuivat.

Asta Juolahti-Ekola

–Luonnonvedessä on ihan selvä ero, Juolahti-Ekola toteaa.

Ulkomailta tulevien poimijoiden suhteen koronaepidemia on Juolahti-Ekolan mukaan näkynyt.

– Tänään piti tulla kaksi poimijaa Ukrainasta, mutta matkat peruuntuivat. Sieltä pitää maarajojen takia tulla lentämällä, koska jos tulee jonkun toisen maan kautta, joutuu karanteeniin, Juolahti-Ekola kertoo.

Karjalohjalla sijaitsevan Ali-Alhan tilan Kirsi Ali-Alha on samoilla linjoilla. Tilanne kuitenkin elää, koska ensin näytti siltä, ettei ulkomailta voi tulla ollenkaan työvoimaa, mutta nyt tilanne on muuttunut niin, että ensimmäiset työntekijät ulkomailta saattavat tulla jo heti juhannuksen jälkeen.

Epidemia-aika toi yllättäen työntekijöitä muualta, kun esimerkiksi lomautettuja ravintolatyöntekijöitä tuli tilalle perkuutöihin.

– Nyt on pärjätty hyvin, kun saatiin heitä avuksi, mutta nyt he ovat palanneet jo omiin töihinsä, Ali-Alha kertoo.

Koronaviruksen vaikutuksesta mansikoiden myyntiin eivät viljelijät tässä vaiheessa osaa vielä sanoa. Myös sen, miten koronavirusepidemia tulee vielä kesällä vaikuttamaan mansikoiden itsepoimintaan vain aika näyttää, sanoo viljelijä Marja Saara Vainio-Kaila Vihdistä Parikan Marjatilalla.’

Vaikka rajoitukset ovat lieventyneet ja ulkona virus ei tartu helposti, on tilalla valmistauduttu järjestämään käytännöt niin, ettei virus pääse leviämään poimijoiden välillä.

– Poimijoiden aikataulutus ja huolehditaan käsien pesu ja desinfioinnit sekä se, että ihmiset eivät poimi vierekkäin. Varmaan tässä juhannuspyhien aikaan pitää vielä tehdä hieman ajatustyötä. Vainio-Kaila sanoo.

Kommentoi