Drag-artisti Sheila työskentelee etänä – vihtiläisen Antti Taipaleen keikat peruuntuivat yksi toisensa jälkeen

Vihtiläisen drag-artisti Sheilan eli Antti Taipaleen keikkoja on koronavuoden aikana peruuntunut tai siirtynyt yli 60. -

Vihtiläisen drag-artisti Sheilan eli Antti Taipaleen työt siirtyivät verkkoon etäyhteyksien päähän.

Koronaviruksen tuoman epävarmuuden takia Taipaleen työtilaisuudet ovat peruuntuneet yksi toisensa perään ja keikkakalenteri tyhjentynyt lähes tyhjäksi.

– Yksi keikka kalenterissa vielä komeilee, katsotaan miten sille käy, Otalammella asuva Taipale tuskastelee.

Maaliskuusta eteenpäin keikkoja on peruuntunut tai siirtynyt jo yli 60 kappaletta.

Normaalissa tilanteessa tämä aika on esiintyjien sesonkiaikaa, kun pikkujoulut käyvät kuumimmillaan ja estraditaiteilijat kiertävät ympäri Suomea viihdyttämässä pikkujoulu kansaa.

– Facebook muistutti ajasta viiden vuoden takaa, kun yhdessä illassa oli neljä keikkaa. Toisin on nyt, Taipale kertoo tiedotteessaan.

Kehittyi ajatus yhdistää kaikki osaamiseni yhteen.

Toimettomaksi artisti ei kuitenkaan ole jäänyt. Kevään aikana hän ehti harjoitella ja opetella livestriimauksen tekniikkaa.

– Kesällä mietin, että millaisen uuden tuotteen voisin tuoda kaikelle kansalle saataville. Päässä kehittyi ajatus yhdistää kaikki osaamiseni yhteen, josta syntyi Viinitasting Sheilan kanssa -livestriimi.

– Olen työskennellyt ravintoloissa ruoan ja viinien parissa 20 vuotta ja nähnyt kaikenlaisia kommelluksia viinien osalta, Taipale mainitsee.

Viinitastingissa maistetaan kolmea ennalta valikoitua viiniä, opetellaan tunnistamaan viinirypäleiden ominaispiirteitä sekä opitaan yleistä viinitietoutta valikoitujen viinien alueilta.

– Huomasin, että useat asiakkaat ovat kiinnostuneet viineistä ja viiniharrastuksesta, mutta eivät uskalla osallistua niin sanottuun viralliseen viininmaisteluun.

– Livestriiminä lähetettävä tasting on helppo askel viinien pariin, kun voit istua omalla sohvalla ja katsoa telkkarista ohjattua tastingia. Tämä ei ole pönötystä, Taipale korostaa.

Tasting ei ole pelkästään maistelua, vaan sen aikana nähdään tuttuja näköishahmoja drag show’n tapaan.

– Katri Helena, Paula ja Hankintaministeri on mukana, kaikkea en paljasta, Taipale kertoo.

– Tärkeää on, että uuden oppiminen on hauskaa ja iloista yhdessäoloa turvallisesti.

Oman maisteluseurueen jäsenten ei tarvitse olla saman katon alla. Seurueet voivat osallistua omista kodeistaan päätelaitteiden kautta ja keskustella yhdessä chatin avulla.

– Parasta on seurata, kun toisilleen vieraat osallistujat alkavat keskustella viineistä ja keskustelu lehahtaa käyntiin, sitä on juontajan ilo seurata ja kommentoida, artisti iloitsee.

– Toivon, että yhä enemmän panostettaisiin joululahjoihin kestävän kehityksen periaatteella, jossa yhteisöllisyys ja toisten huomioon ottaminen olisivat läsnä ja vielä parempaa olisi, jos tänä vuonna eritoten ostettaisiin suomalaisilta pienyrittäjiltä joululahjoja ja tuettaisiin suomalaista työtä, Antti Taipale toivoo.

– Järjestän kaksi tastingia joululoman aikaan, jotta jokainen voi varmasti osallistua. 26.12. tapaninpäivänä ja uuden vuoden aattona 31.12. jolloin maistetaan juhlavia kuohujuomia ja tutustutaan kuohuviinien valmistusmenetelmiin. Näihin on myynnissä lahjakortteja verkkokaupassani, Antti Taipale vinkkaa.

Viinitasting Sheilan kanssa -seuraavat maistingit: 5.12. klo 18 punaviinit, 26.12. klo 17 kuohuviinit, 31.12. klo 17 kuohuviinit

Kommentoi