”Nuoret aikuiset hakevat apua viikoittain” – Vihdissä päihdehoitoon pääsee samalla viikolla

- Mitään tarkkoja lukuja asiakasmääristä meillä ei ole, mutta voi sanoa, että palvelujen tarvitsijoita riittää, päihdesairaanhoitaja Anne Koskelainen sanoo. Annukka Tallberg

Annukka Tallberg

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen alueella eli Vihdin ja Karkkilan kunnissa päihdehoitoon ”ei juurikaan ole jonoja” päihdesairaanhoitaja Anne Koskelaisen mukaan.

– Kyllä tarvitsijoita riittää, sitä en sano, mutta näihin tarpeisiin olemme pystyneet melko hyvin vastaamaan. Pitkiä jonoja hoitoon pääsyyn ei ole. Esimerkiksi katkaisuhoitoa tarvitseva pääsee vieroitushoitoon muutamassa päivässä.

– Asiakas saa ensikontaktin päihdetyöntekijään soitettuaan ensin palvelunumeroon, joka on avoinna joka arkipäivä. Aika varataan puhelimitse ja ensikontaktiajan saa yleensä heti samalle viikolle, joskus aika on mennyt myös seuraavalle viikolle, Karviaisen mielenterveys- ja päihdeavopalvelujen vs. esimies Niina Kojo kertoo.

Myllyhoitoyhdistyksen teettämä selvitys kartoittaa päihdetyön keskeisten toimijoiden näkemyksiä suomalaisen päihdehuollon tilasta. Selvityksen mukaan eri hoitomuotojen soveltuvuudesta, tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta puuttuu tutkimuksellista näyttöä.

Myllyhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Minna Ekholm toteaa päihdepalvelujen saatavuuden ja -tason olevan hyvin eriarvoista eri kuntien välillä.

– Päihdepalveluita kyllä saa, mutta taso ja osaaminen vaihtelevat eri kunnissa ja kaupungeissa.

– Jatkohoidon järjestäminen on kysymysmerkki: joissain kunnissa katkaisuhoitojakson jälkeen pääsee hyvin kuntoutusjaksolle, mutta toisissa kunnissa tämä on hyvin tuskaista, Ekholm sanoo ja jatkaa asian olevan ”kunnissa asennekysymys”.

Ekholm sanoo kilpailutuksen sisällön laatuvaatimusten vaihtelevan hyvin paljon eri kunnissa.

– Asenteen lisäksi tietysti kunnan varallisuus vaikuttaa päätöksiin. Mutta tässä tullaankin arvokysymyksen äärelle: miten tärkeäksi päihdekuntoutus nähdään. On arvioitu, että esimerkiksi pienten lasten päihdehoitoa tarvitsevan äidin kuntouttamatta jättäminen voi maksaa yhteiskunnalle kuusi miljoonaa euroa lastensijoituksen ja muiden tukitoiminen muodossa.

Selvityksessä todetaan, että päihdepalvelujen saatavuutta, päihdehoitopolkujen jatkuvuutta sekä kuntien resursseja pitää lisätä.

- Pitkäaikaisseurantatutkimuksia siitä miten päihdehoitopolku on asiakkailla edennyt ja voiko sen arvioida olleen riittävää ei ole tiedossa, Karviaisen mielenterveys- ja päihdeavopalvelujen vs. lähiesimies Niina Kojo ja päihdesairaanhoitaja Anne Koskelainen toteavat.

Karviaisen alueella on kaksi avopalveluyksikköä, Nummelassa ja Karkkilassa. Vihdissä työskentelee päihdesairaanhoitaja ja kaksi päihdetyöntekijää, Karkkilassa on kaksi päihdesairaanhoitajaa.

Koskelainen kertoo, että yleensä viikosta kahteen kestävän katkaisuhoitojakson jälkeen kuntoutushoitoon hakeutuu yli puolet asiakkaista. Kuntoutusjakso on yhdestä kolmeen kuukautta.

– Kuntoutushoitoon on Karviaisen alueella päässyt aina. Kuntoutusjakson jälkeen sovitaan asiakkaan tarpeen mukaan polikliinisiä käyntejä, Koskelainen sanoo.

Katkaisuhoito- ja kuntoutuspalvelut toteutetaan kunnan ostopalveluina järjestetyssä laitoshoidossa päihdehuoltolaitoksessa. Lähin toimipaikka on Siuntiossa.

Vihdissä ja Karkkilassa kuukausittain katkaisuhoitojaksolle hakeutuu myös nuoria aikuisia, joiden joukossa on 18-vuotiaita. Saman ikäisiä ottaa yhteyttä päihdepalveluihin viikoittain.

– Nuorten haaste on, ettei hoitoon sitoutuminen ole heillä välttämättä kovin vahva. Mutta palvelut eivät koskaan sulkeudu ja apua saa hakea aina uudelleen, Anne Koskelainen muistuttaa.

Näin saat apua

Karviaisen mielenterveys- ja päihdepalvelut tarjoavat apua. Myös omainen voi varata itselleen ajan, jos on huolissaan läheisestään.

Hoitoon hakeudutaan ensikontaktin kautta, jossa arvioidaan tilanne ja tehdään yhdessä päihdetyöntekijän kanssa yksilöllinen hoitosuunnitelma. Ensikontaktin kautta ohjaudutaan ryhmätoimintoihin, yksilövastaanotolle ja muiden palveluiden piiriin.

Palvelupuhelin 09 4258 2528 ma - pe kello 9 - 11.

Vastaanotolle voi tulla myös ilman ajanvarausta Vihdin päihdeklinikalle (os. Nummenjuohu 2, Nummela) ma - ke kello 8 - 9. Tämä aika on vain päihdeongelmaisille.

Vastaanottopalvelut ovat maksuttomia.

Kommentoi