Nuorten naisten taidonnäytteitä – Vihdin kuvataidekoulun päättötyönäyttelyssä on esillä mm. valokuvia ja fantasiaa

Rehtori Liisa Pöllänen ja Melinda Nelimarkka kertovat, että Vihdin kuvataidekoulun päättötyönäyttely on esillä pääkirjastolla tammikuun loppuun. Ikkunassa näkyy Tove Tasalan ja Silja Hintukaisen töitä. Maija-Liisa Nyman

Maija-Liisa Nyman

Kuvia elämän varrelta. Niistä on versonut Melinda Nelimarkan Elämän pyökki -niminen valokuvateos.

Valokuvien väreistä muodostuu puu runkoineen ja lehtineen, taustalla väikkyy sininen taivas. Nelimarkka kertookin valikoineensa kuvia juuri niiden värien perusteella. Jotkut kuvista toistuvat teoksessa moneen kertaan.

– Väreihin olen tyytyväinen.

Vanhimmat valokuvista ovat vuodelta 2017, suurin osa on viimeisen vuoden ajalta. Kuvia on kolmessa koossa ja yhteensä niitä on suurikokoisessa teoksessa satoja.

Teos on Nelimarkan päättötyö Vihdin kuvataidekoulusta. Melinda kertoo aloittaneensa harrastuksen ensimmäisellä luokalla ja käyneensä kuvataidekoulua melkein 11 vuotta. Nyt kuvataidekoulu on lähellä loppumistaan.

– Valokuvaus on kivaa ja se voi olla hyödyllistä tulevaisuudessakin. Uskon, että valokuvaan jatkossakin, Nelimarkka miettii.

Hän harrastaa myös partiota, asuu Nummelassa ja käy Vihdin lukiota.

Vihdin kuvataidekoulun päättötyönäyttely on esillä pääkirjaston ikkunoissa. Näyttelyssä on mukana Melindan työn lisäksi viiden muun opiskelijan päättötyöt.

Kolme heistä on kuva-työpajasta ja kolme media-työpajasta.

Salla Saarion kuvitusmaiset maalaukset esittelevät sarjan voimakkaita naisia. Matilda Koskinen on tehnyt akryylimaalauksia, joihin on kuvattu Maailman vahvin Nalle -sarjan hahmoja. Tove Tasalan päättötyössä on fantasia-aiheisia maalauksia, joissa on naishahmoja.

Xenia Tervon päättötyö koostuu valokuvateoksista, joiden aiheena on koira. Työt ovat kuvasiirtoja vanerilevylle. Silja Hintukaiselta on esillä niin valokuvia, sekatekniikkatöitä, veistoksia kuin simpukkakollaasikin.

Perinteisesti päättötyöt on esitelty pääkirjaston aulassa. Tänä vuonna kirjasto on kuitenkin pääosin suljettu koronarajoitusten takia, joten kuvataidekoulun näyttely päätettiin ripustaa ikkunoihin. Osan nyt esillä olevista päättötöistä piti alkujaan valmistua ja tulla esille jo viime keväänä, mutta tuolloin näyttely peruuntui kokonaan koronan vuoksi.

Nyt päättötöitä on esillä pääoven molemmin puolin ja lisäksi Hannankadun puoleisista ikkunoista löytyy Melinda Nelimarkan päättötyö sekä kuvataidekoulun talvinäyttely.

– Talvinäyttelyssä on toki aika suppea kattaus tällä kertaa, koska ikkunatila on rajallinen, kuvataidekoulun rehtori Liisa Pöllänen sanoo. Muuten hänestä tila on kuitenkin hyvä ja hän miettiikin, että kirjaston ulkoikkunoita voisi hyödyntää näyttelyissä jatkossakin.

Ikkunanäyttelyn lisäksi kaikista kuudesta päättötyöstä on tulossa myös virtuaaligalleriat, joissa pääsee töiden lisäksi tutustumaan oppilaiden portfolioihin. Virtuaaligallerian ripustus on myös osa kunkin kuvataidekoululaisen päättötyötä.

Päättötöillä on kaksi ulkopuolista arvostelijaa ja tänä vuonna töiden esittely ja arvostelu tapahtuu virtuaaligallerian kautta.

Pöllänen kertoo, että päättötyön tekeminen on prosessi, joka vie keskimäärin puolitoista vuotta. Päättötyön tekemisen voi aloittaa kuvataidekoulun oppilas, joka on täyttänyt 16 vuotta ja joka on ehtinyt opiskella koulussa jo pitkään. Päättötyö tehdään itselle tutulla tekniikalla ja itsenäisesti.

Kuvataidekoulun opetussuunnitelman muutoksen takia työn nimi on muuttumassa lopputyöksi.

– Muitakin pieniä muutoksia tulee, Pöllänen toteaa ja sanoo: – Nämä kuusi ovat nyt Vihdin kuvataidekoulun viimeiset päättötyöt.

Näyttely

Vihdin kuvataidekoulun päättötyönäyttelyn työt sekä talvinäyttely ovat esillä pääkirjaston ikkunoissa (Pisteenkaari 9, Nummela). Näyttelyt ovat nähtävillä tammikuun loppuun saakka.

Linkit virtuaaligallerioihin tulevat viimeistään 21. tammikuuta koulun nettisivulle www.vihdinkuvataidekoulu.fi.

Päättötyöt on esillä kuudelta nuorelta: Silja Hintukaiselta, Matilda Koskiselta, Melinda Nelimarkalta, Salla Saariolta, Tove Tasalalta ja Xenia Tervolta.

Kommentoi