Balanssi antaa sairaanhoitajille ilmaisen kuukauden saleilleen – omistaja Sami Hellgren haastoi myös muut salit mukaan

Sami Hellgren haluaa tarjota liikunnan iloa rankkaa työtä tekeville sairaanhoitajille. Arkisto/Nina Paloheimo

Nina Paloheimo

Lohjalla, Vihdin kirkonkylällä, Nummelassa, Karkkilassa ja Veikkolassa toimiva kuntosaliketju Balanssi lahjoittaa jokaiselle sairaanhoitajalle kuukausikortin Balanssin saleille.

Balanssiklubin omistaja Sami Hellgren kertoi asiasta jouluaattona ja haastoi myös muita kuntosaleja mukaan hyvän asian puolesta. Jo parin päivän sisällä kuntasalikeskuksia on mukana 50–60 ympäri Suomea ja määrä kasvaa jatkuvasti.

– Korona-aika on ollut meille kaikille haastavaa ja raskasta. Haluamme palkita sairaanhoitajia omilla alueillamme loistavasta työstä yhteisen tilanteen hallitsemisessa. Työn määrää ihan fyysisesti en voi edes kuvitella, puhumattakaan henkisestä kuormasta jota tässä tilanteessa työskentely on tuonut kaikille jotka hoitoalalla työskentelevät, Hellgren kertoi.

Lahjan voi käyttää missä tahansa kuussa ja se koskee nykyisiä ja uusia asiakkaita.

Hellgren toteaa tiedostavansa, että palkinnon ansaitsisi myös moni muu hoitoalan ammattiryhmä, mutta resurssit ovat kuitenkin rajalliset. Hellgren toivookin, että kuntosalikeskusten lisäksi jotkut paikalliset yrittäjät voisivat ottaa koppia ja huomioida muita ammattiryhmiä.

– Toivon että tästä pakollisesta rajaamisesta huolimatta hyvä tarkoituksemme ei pahoita muiden hoitoalalla työskentelevien mieltä. Tänä vuonna monella alalla ihmiset ovat ylittäneet itsensä uuden oppimisessa ja tästä voimme olla kaikki ylpeitä, Hellgren kertoi.

Hellgren toteaa ilahtuneensa huomatessaan miten vahvasti haaste lähti etenemään. Hän uskoo, että välipäivinä voidaan puhua jo sadasta keskuksesta ympäri maan.

– Tämä yhteishenki on yllättänyt tosi positiivisesti. Vaikeina aikoina on tärkeää tukea toisiaan. Moni puhuu talkoohengestä ja tässä teemme nyt ainakin konkreettisesti talkoita rankkaa työtä tekevien ihmisten hyvinvoinnin eteen. Uskon, että sairaanhoitajien huomioiminen itsessään on merkittävämpää kuin kortin rahallinen arvo, Hellgren summaa.

Kommentoi