"Vihdissä ja Karkkilassa huolestuttavan suuri määrä tartuntoja ja altistuneita" – kahdessa viikossa yhteensä 31 uutta tartuntaa

Hyvä käsihygienia, riittävät turvavälit, kokoontumisten välttäminen ja kasvomaskin käyttäminen ovat juuri nyt keskiössä. Timo Mustalampi

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen tiistaiaamuisen tiedotteen mukaan alueella on huolestuttavan suuri määrä koronatartuntoja sekä altistuneita.

Vihdin ja Karkkilan alueella on todettu viimeisen kahden viikon aikana yhteensä 31 uutta tartuntaa.

Ilmaantumisluku oli tiistaiaamuna Karviaisen alueella 82 tapausta 100 000 asukasta kohti kahdessa viikossa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n alue on kokonaisuudessaan leviämisvaiheessa. Myös Karviaisen alueella leviämisvaiheen kriteerit ovat täyttyneet.

Karviaisen pandemiatyöryhmä, Karviaisen kuntayhtymän johtaja, johtava ylilääkäri, Vihdin kunnanjohtaja sekä Karkkilan kaupunginjohtaja ovat yhdessä käyneet läpi uudet STM:n, HUS:n sekä THL:n ohjeistukset sekä suositukset.

Ohjeet ja suositukset koskevat muun muassa kokoontumisia, tilojen sulkemista, harrastustoimintaa, riskiryhmien suojaamista, opetuksen järjestämistä, etätöitä ja maskin käyttöä.

Suositukset ja määräykset ovat voimassa Vihdissä ja Karkkilassa 18.12. saakka.

Kaikki yleisötilaisuudet on kielletty Vihdissä ja Karkkilassa 18.12. saakka.

Suosituksena on myös, että tänä aikana ei järjestetään myöskään yksityistilaisuuksia. Yksityinen kokoontuminen tarkoittaa myös perhetapahtumia.

Poikkeuksena suositukseen ovat pienimuotoiset enintään kymmenen henkilön muistotilaisuudet.

Julkiset kunnan tilat on suljettu. Karviainen ja kunnat ovat antaneet vahvan suosituksen yksityisille toimijoille, että toiminta keskeytetään 18.12. saakka.

Lasten ja aikuisten liikuntaharrastustoiminta on keskeytetty ja harrastukset toteutetaan vain etämuotoisena.

Lasten ja aikuisten muu harrastustoiminta on keskeytetty ja harrastukset järjestetään vain etämuotoisena.

Toisesta asteesta alkaen oppilaitokset ovat siirtyneet etäopetukseen syyslukukauden loppuun saakka

Ainoastaan varhaiskasvatus ja perusopetus ovat jääneet lähiopetukseen. Lähiopetuksessa maskin käyttöä edellytetään koko koulun henkilökunnalta sekä yläasteikäisiltä oppilailta.

Lähiopetuksessa kiinnitetään huomiota ruokailujen turvalliseen järjestämiseen.

Rajoituksista huolimatta Karviaisen potilailla asiakkailla on oikeus palveluihin ja asioiden käsittelyyn. Karviainen jatkaa toimintaansa normaalin tapaan, mutta välttäen suositusten mukaisesti kaikkia tarpeettomia fyysisiä kontakteja.

Karviaisessa arvioidaan potilaiden ja asiakkaiden tilannetta ja otetaan yhteyttä mikäli palvelu voidaan toteuttaa etänä.

– Mikäli sinuun ei oteta yhteyttä, saavu sovitusti tapaamiseen tai vastaanotolle suositusten mukaisesti maski kasvoilla, Karviainen ohjeistaa.

Vihdissä on ollut tähän mennessä 109 varmennettua koronatartuntaa – Karkkilassa 17

Kommentoi