”Asiointirauha riskiryhmälle” – Nummelan K-Market on tiistaina lisätunnin auki aamutuimaan

Maija-Liisa Nyman

Nummelan K-Market avautuu huomisaamuna tuntia normaalia aiemmin, kello kuudelta. Aamun ensimmäinen tunti on tarkoitettu kauppa-ajaksi koronaviruksen riskiryhmäläisille: esimerkiksi iäkkäille ihmisille ja heille, joilla on pitkäaikaissairauksia.

– Olemme yrittäneet vedota ihmisiin, että antavat aamulla asiointirauhan riskiryhmälle, kauppias Niina Lönnrot kertoo. Hän toivoo, että aamutunnin saisivat hyödyntää he, jotka eivät ole uskaltaneet lähteä asioimaan ihmisvilinään.

Lönnrot sanoo, että idea riskiryhmän omasta aamuajasta lähti toisilta K-kauppiailta muualla Suomessa. Asiasta oli tullut puhetta myös Nummelan K-Marketin asiakkaiden kanssa.

– Meillä on mahdollisuus reagoida nopeasti, ja koin, että tämä on sen verran hyvä juttu, että haluamme kokeilla sitä meilläkin. Jos yksikin ihminen tulee ostoksille, olemme onnistuneet.

Kauppias sanoo, että tähän mennessä saadun palautteen perusteella palvelulle on tarvetta. Siksi aamuaukioloa lähdetään kokeilemaan tiistaina ja päätös jatkosta tehdään tiistain kokeilutunnin jälkeen. Lönnrot sanoo, että tiistaina kuulostellaan toiveita.

– Tässä mennään ihan päivä kerrallaan, Lönnrot sanoo. Tällä hetkellä tilanne muuttuu nopeasti niin viruksen leviämisen kuin yhteiskunnan tason päätöstenkin osalta.

Lönnrot on kauppiaana sekä Nummelan että Ojakkalan K-Marketeissa, joissa on yhteensä 15 työntekijää.

– Toistaiseksi aamutunti on vain Nummelassa, koska siellä pystymme tarjoamaan vähän laajemman valikoiman, Lönnrot sanoo ja kertoo, että hän on itse vastassa asiakkaita aamutuimaan.

– Työvuorot on tehty, eikä niitä lähdetty muuttamaan, antaa toisten nukkua sen tunnin. Iloisesti menen kaupalle hääräilemään ennen viittä, Lönnrot hymyilee.

Kommentoi