Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Mika Kaartinen Hyvinvointialueet käynnistyvät – miten se näkyy arjessamme?

Jos kaikki menee hyvin, ei millään tavoin. Toki taustalla tapahtuu paljon, kun yli 200 000 sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen työntekijää siirtyy hyvinvointialueiden palvelukseen.

Meille palveluiden käyttäjille näkyvä kehitystyö vasta käynnistyy vuodenvaihteen jälkeen. Sen kautta on tarkoitus ottaa käyttöön mm. uusia asiointitapoja, moniammatillista yhteistyötä, kanssakulkijuutta ja palveluiden koordinointia. Palveluverkostomme on niin monipuolinen ja laaja, että uudistukset vievät aikaa.

Tässä työssä tarvitaan asukkaiden eli meidän kaikkien palveluita käyttävien ideoita ja kokemuksia. Me olemme niitä asiantuntijoita, jotka parhaiten tiedämme, miten esimerkiksi joku tukimuoto on auttanut meitä pärjäämään omassa arjessamme tai miten saavutettava nykyinen palveluverkosto meille on.

Iso kysymys vielä on kuitenkin se, miten tämä osallistaminen tehdään. Olemme nyt vaaleilla valinneet aluevaltuuston. Valtuusto puolestaan on valinnut hallituksen. Nämä ovat olleet nimeämässä hyvinvointialueiden johtoa ja keskeisiä viranhaltijoita sekä tarvittavia lauta- ja neuvottelukuntia. Heidän tuekseen on nimetty vammais- ja vanhusneuvostot sekä nuorisovaltuusto, joissa on edustajia kaikista kunnista.

Riittääkö tämä? No ei.

Paikallisjärjestöillä on jatkossakin tärkeä rooli ja niiden on tärkeää luoda uudet keskusteluyhteydet hyvinvointialueiden päättäjien ja viranhaltijoiden suuntaan. Tässä järjestöjen välinen yhteistyö kannattaa. Siinä tukee esimerkiksi HyTe ry; samoin kuin paikallisyhdistysten alueelliset tukiverkostot ja kattojärjestöt.

Myös uusia osallistamisen työkaluja ja menetelmiä on haussa. Kiinnostuneiden kannattaa tutustua Sitran Asukasosallistuminen hyvinvointialueilla -hankkeeseen.

Ja aina kannattaa osallistua hyvinvointialueen järjestämiin asukasinfoihin. Niistä löytyy tietoa osoitteesta www.luvn.fi/ajankohtaista.

Kirjoittaja on Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vammaisneuvoston vihtiläinen jäsen.