Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni | 1 + 1 = 3 eli Ankkuritoimintaa Vihdissä, Lohjalla ja Karkkilassa

Otsikko aiheuttanee matemaattisesti orientoituneissa ihmisissä lievää pahoinvointia; onhan se vääjäämättä epätosi. Tarkasteltuna sosiologian tai humanismin näkökulmasta sen voidaan tulkita tarkoittavan yhteistyön ja yhdessä tekemisen tuottavaa lisäarvoa. Yhdessä tehtäessä lopputulos aina enemmän kuin yksittäisten tekijöiden summa.

Juuri nyt yhteistyö ja sen mahdollistavat rakenteet nousevat tärkeydessään arvoon arvaamattomaan. Uudet hyvinvointialueet aloittavat toimintansa tuota pikaa ja vaikka tätä uudistusta on valmisteltu pitkään ja huolella, nostattaa se siltikin hikikarpaloita otsalle. Mieleen nousee vääjäämättä kysymys siitä, miten muutoksen nivelvaiheesta selvitään laajoista valmisteluista huolimatta.

Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla on tärkeää, että toimijoiden väliset yhteistyörakenteet ovat kunnossa. Covid-19 -pandemia heikensi heikossa ja haavoittuvaisessa asemassa olevien tilannetta eikä palveluverkon ontumiseen ole enää varaa.

Lainsäädännöstä löytyy useita yhteistyövelvoitteita. Esimerkiksi nuorisolaissa kuntia velvoitetaan järjestämään monialaisen nuorten ohjaus- ja palveluverkoston, jonka tehtävänä on sovittaa nuorille suunnattuja palveluja yhteen. Vähintään yhtä tärkeää on asiakasrajapinnan operatiivinen yhteistyö, josta yhtenä menestyksekkäänä esimerkkinä voidaan pitää Ankkuritoimintaa.

Ankkuritoiminta kohdistuu nuorten hyvinvoinnin edistämiseen varhaisessa vaiheessa ja rikosten ennalta ehkäisemiseen. Menestyksen avaimet löytyvät yhteistyöstä: Ankkuritoimintaa toteutetaan moniammatillisessa tiimissä, johon kuuluvat asiantuntijat poliisista, sosiaalitoimesta, terveystoimesta ja nuorisotoimesta. Helsingin yliopiston toteuttaman tuoreen tutkimuksen mukaan Ankkuritoiminta on todellakin vaikuttavaa ja sillä voidaan vähentää nuorten uusintarikollisuutta.

Ankkuritoimintaa toteutetaan Vihdin, Lohjan ja Karkkilan alueella sisäministeriön julkaiseman Ankkuritoiminnan käsikirjan mukaisesti ja kokemukset ovat olleet hyviä. Juuri tällaisista konkreettisista yhteistyön rakenteista meidän on syytä pitää kiinni muutosten keskellä, koska niiden avulla varmistetaan apu ja tuki niitä tarvitseville.

Kirjoittaja on Vihdin kunnan nuorisopäällikkö.