Kolumni Leena Tiitto | Elämässä tärkeää ovat arvot – onnellinen voi olla terveenä ja sairaana

Onnellisuutta ja hyvyyttä tukevat arvomme. Arvot liittyvät eettisyyteen ja eettisyyden on hyvä näkyä elämässämme. Arvomme näkyvät käyttäytymisessämme, yksityisesti ja yhteisöissä. Jätämme tunnejäljen kohtaamisestamme. Vihtiläisillä Vihdissä on arvoja, joita toteutamme.

Suvaitsevaisuus ja hyväksyminen punnitaan eteemme tulevissa tilanteissa, jotka ovat meille aluksi vieraita – tulevat lopulta tutuiksi. Onnellinen voi olla terveenä tai sairaana: on kykyä uskoa hyvään, rakkauteen, elämään, käyttää asemaa ja koulutusta viisaasti, olla avoin, luotettava ja rehellinen. Aktiivinen kansalaisuus voi näkyä osallistumisena, mukana olona, vaikuttamisena, yhteisöllisyytenä. Puolustamme oikeudenmukaisuutta, olemme hyvän puolella, rinnalla kulkien. Uskoa ja toivoa tulevaan rakennamme yhdessä hyvällä tahdolla ja toiminnalla – menemme yhdessä eteenpäin. Kohtelemme toisiamme inhimillisesti, moninaisuus huomioiden, arvostavasti ja kunnioittavasti – puolin ja toisin. Huomioimme toistemme näkökulmat ja olemme valmiita keskustelemaan avoimesti ja rehellisesti, vastavuoroisesti – toteutamme reilua, arvostavaa kohtaamista.

Joskus on hyvä uudistua, luopua vanhasta ja mennä rohkeasti kohti uutta, löytää uusia mahdollisuuksia! Ymmärryksemme syvenee itseämme ja toisiamme kohtaan. Olemme peilejä toisillemme. Toteuttakaamme eettisiä arvojamme rohkealla mielellä ja ystävällisellä asenteella niin, että jokainen voi kokea tulleensa arvostetuksi, nähdyksi ja kuulluksi, välitetyksi arvokkaana omana itsenään.

Ollaan luotettavia, avoimia sekä asiantuntemusta, tietoa ja kokemuksia hyödyntäviä. Itsenäisyys, vapaus ja turvallisuus elämässämme, maassamme, maailmassamme ovat meille tärkeitä. Kestävä kehitys, ekologisuus, ilmaston ja luonnon suojelu ovat arvoja, jotka ovat pinnalla tänäänkin tässä maailmantilanteessa. Lisätään turvallisuutta ja toivotaan kaikille pärjäämistä – yhteisellä vuoropuhelulla rakennetaan yhteistyötä. Toivoa, voimaa ja iloa! Onnellisuutta ja hyvyyttä!

Kirjoittaja on MIELI Vihdin mielenterveys ry:n kriisikeskusjohtaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat