Kunnanjohtaja Erkki Eerolan kolumni Ovi uuteen on avattu – tervetuloa kotiin!

Vihdin kunnanvaltuusto hyväksyi toukokuussa kuntastrategian vuosille 2022–2025. Takana on pitkä prosessi, jossa työstettiin Vihdin tulevaisuudelle tärkeitä kysymyksiä yhdessä kuntalaisten, poliittisten päättäjien sekä kunnan henkilöstön kanssa. Haluan esittää kiitokseni kaikille työssä mukana olleille ja mielipiteensä esiin tuoneille. Laadittaessa laajoja, koko Vihdin tulevaisuuden määrittäviä suunnitelmia on tärkeää, että mahdollisimman moni vaikuttaa lopputulokseen.

Kuntastrategia laaditaan aina uuden valtuustokauden alkaessa, ja siinä määritellään päämäärät, joihin valtuustokauden aikana halutaan pyrkiä. Konkreettisten, neljän vuoden aikana toteutettavissa olevien tavoitteiden lisäksi hyvässä strategiassa on myös kauaskantoisempi ulottuvuus; metsää ei näe puilta, jos horisontti ei ole riittävän kaukana. Tästä esimerkkejä mainitakseni Turun tunnin juna, uudet yritysalueet, kevyenliikenteen verkosto sekä asuntotuotannon moninkertaistaminen eivät tapahdu hetkessä, vaan kohteet edellyttävät määrätietoista vuosien työtä.

Vihdille tärkein kasvua tuova etu on alueen maantieteellinen sijainti, ja sen tuomat vahvuudet. Olemme sopivan lähellä pääkaupunkiseutua, mutta riittävän kaukana sieltä, jotta meidän ei tarvitse elää ruuhkien keskellä ja jotta tonttikoot voivat olla suurempia sekä hinnat naapurikuntia huomattavasti huokeampia. Silti Vihti on koti lähellä kaikkea. Visiomme on olla Helsingin seudun saavutettavuuden edelläkävijä, joka tarjoaa kodin ihmisille, yrityksille ja aktiiviselle elämälle.

Etätyön yleistymistä on ennakoitu pitkään, mutta vasta koronapandemia muutti – todennäköisesti pysyvästi – tapaamme asua, elää ja tehdä töitä. Etäisyyksien merkitys väheni, kun huomattiin, miten työt sujuvat kotoa tai vaikkapa kesämökiltäkin käsin. Ja ehkä jopa paremmin, kuin työpaikan hälinässä. Samalla vapaa-ajan merkitys on kasvanut: yhä useampi on löytänyt koti- ja lähipaikkakuntiensa ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet. Myös tämä on vahvuustekijä Vihdille, sillä moni-ilmeinen luontomme sekä harrastusmahdollisuudet tarjoavat mitä parhaimmat mahdollisuudet työstä irrottautumiseen ja hyvinvoinnin kohottamiseen.

Uusi kuntastrategia nostaa ansaitusti esiin Nuuksion kansallispuiston. Olemme niin tottuneita Nuuksion läheisyyteen, että siitä ei ole aina muistettu kertoa riittävästi. Ulkopaikkakuntalaisista monikaan ei tiedä sitä, että Nuuksion erämaista valtaosa sijaitsee Vihdin kunnan alueella!

Haluamme avata kuntastrategiassa oven tulevaisuuteen ja kaikkiin sen tuomiin mahdollisuuksin, jotta Vihti pääsee kehittymään täydessä potentiaalissaan. Seuraava päämäärämme on viedä strategia käytäntöön siten, että nyt laadittu ”kartta” ohjaa meitä saavuttamaan asetetut tavoitteet ja dokumentti muuntuu sanoista teoiksi. Strategia sanoittaa poliittisen ja viranhaltijaorganisaation yhteisen toimintasuunnitelman, jonka tavoitteita kohti meidän jokaisen on helppo matkata.

Vihdissä asuen on mahdollista saavuttaa kaikki olennainen, kun jatkossa yhä paremmat liikenneyhteydet ja tietoliikenneyhteydet mahdollistavat paikkariippumattoman asumisen, työnteon ja opiskelun. Sujuvat peruspalvelut mahdollistavat kuntalaisille ja kunnan alueella toimiville keskittymisen itselleen tärkeimpiin asioihin, kuten perheeseen, harrastuksiin tai esimerkiksi yritystoiminnan kehittämiseen. Peruspalvelujen kulmakivenä on osaava, hyvinvoiva ja arvostettu henkilöstö. Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa ensi vuoden alusta alkaen kunnan merkittävin peruspalvelu on edelleen varhaiskasvatus ja opetus. Yhdessä yritysten, hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin kanssa luomme edellytykset hyvinvoinnille sekä turvatulle elämälle vauvasta vaariin.

Tulevaisuuskuva edellyttää vahvaa satsausta edellä mainittuihin kehityskohteisiin, sillä tiedämme hyvin millaisia haasteita esimerkiksi joukkoliikenteellä on ollut korona-aikana tai mitkä ovat olleet koronan vaikutukset hyvinvointiin. Tulemme tekemään strategiakaudella mm. merkittäviä investointeja uusiin asuin- ja yritysalueisiin, kehitämme henkilöstön hyvinvointia, luomme toimivan yhteistyömallin hyvinvointialueen kanssa sekä parannamme liikenne- ja tietoliikenneyhteyksiä. Turun tunnin juna on Vihdin tärkein tulevien vuosien kasvuinvestointi.

Meidän tulee kuntana myös kertoa aktiivisesti Vihdin vahvuuksista ja huolehtia kunnan tunnetuksi tekemisestä niin, että koronan jälkeisessä muuttuneessakin arjessa osoitamme olevamme vetovoimainen kasvukunta, joka tarjoaa erinomaisen paikan asua ja elää sekä harjoittaa yritys- ja harrastustoimintaa. Varsinainen muuttopäätös on usein monen asian summa, mutta jokainen meistä voi omilla teoillaan ja sanoillaan kirkastaa Vihdin kuntakuvaa.

Ennen kaikkea kuntastrategiaa toteutetaan yhteistyössä kuntalaisten, järjestöjen, yritysten ja muiden vihtiläisten toimijoiden kanssa, sillä jokainen menestystarina tarvitsee taakseen vahvaa yhteistyötä ja yhteen hiileen puhaltamista. Kutsumme ilolla kaikki mukaan tähän työhön. Nyt on aika antaa tekojen puhua, ja teot käynnistyvät heti.

Kirjoittaja on Vihdin kunnanjohtaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut