Pääkirjoitus Luoteis-Uusimaa Ylimitoitetut odotukset, niukat resurssit

Vihdin kunta on jo vuosia seurannut vakinaisen henkilöstönsä lähtövaihtuvuutta. Viime vuonna siinä saavutettiin kyseenalainen ennätys, kirjoittaa kunnan henkilöstöjohtaja Päivi Pohjola vuoden 2021 henkilöstöraportissa. Kunnanhallitus on sen jo saanut tiedokseen, ja odotettavissa on ainakin muutama ryhmäpuheenvuoro valtuustossa, kun raportti ehtii sinne.

Vaikka poliitikkojen puheenvuorot tärkeitä ovatkin, ne eivät riitä. Tarvitaan poliittisia päätöksiä ja tekoja, jotta Vihdin kunta pysyy houkuttelevana työpaikkana ja pystyy nykyistä paremmin pitämään ja sitouttamaan rekrytoimansa avainhenkilöt.

Vihdin kunnassa työntekijöiden tehtäväkuvat ovat laajoja ja antavat tekijöille sellaista oppia ja osaamista, joka kelpaa muillekin. Niinpä Vihti menetti viime vuonnakin useita avainhenkilöitä suuremmille, parempaa palkkaa maksaville ja paremmat resurssit tarjoaville työnantajille.

Henkilöstöjohtaja Pohjola toteaa henkilöstöraportissa myös, että ”Työntekijöihin kohdistuneet ylimitoitetut odotukset sekä kunnan niukat henkilöstöresurssit aiheuttivat joillekin työntekijöillemme sellaista kuormitusta, joka sai vaihtamaan työnantajaa.”

Kuulostaa huolestuttavalta – ja on varmaan monelle vihtiläiselle tuttua omasta työelämästä, joka voi olla liian rankkaa niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla.

Vihdin kunnan tapauksessa huolestuttavuutta lisää se, että me kuntalaisethan olemme kunnan henkilöstön työnantajia viime kädessä. Huolestuttavaa viestiä kuullaan myös kahdelta Luoteis-Uusimaan haastattelemalta (L-U 15.5.2022) kunnan päällikkö- ja esihenkilötason palkolliselta, jotka jättävät Vihdin.

Kunnan vakinaisesta henkilöstöstä vaihtui viime vuonna 12,7 prosenttia, kun jonkinlaisena kriittisenä rajana pidetään kahdeksaa prosenttia.

Vuosi sitten kunnan henkilöstöjohtaja totesi Luoteis-Uusimaan haastattelussa, että hyvä ja terve vaihtuvuus olisi 5–6 prosenttia – tai ainakin alle kahdeksan prosentin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat