Tuumittua Maria Aittoniemi Kurkistus uutisen taa

Omakotitalon autotallissa syttyi tulipalo lauantaina. Henkilövahingoilta vältyttiin, kissa sai lisähappea. Palon syttymissyy ei selvinnyt.

Kevyehkö pikku-uutinen, jollaisia olen kirjoittanut satoja. Kun ihmisille ja eläimille ei käynyt pahasti ja palo saatiin rajattua autotalliin, onnettomuus kuitataan sen pidemmittä tarinoitta.

Lieskat löivät autotallin ovesta läpi palatessamme lauantaiselta kauppareissulta kotiin. Kuin ihmeen kaupalla – tai tulipalon takia – oven vieressä oleva puutarhaletku ja hana olivat sulia ja puolisoni pystyi hillitsemään valtoimenaan riehuvaa tulta, kunnes tuli katkaisi vesipumpusta sähköt. Meneillään olivat elämämme pisimmät 20 minuuttia ennen palokunnan saapumista.

Kissat löytyivät sisältä, yksi kaapista, yksi peiton alta piilosta, yksi tuupertui jalkoihini. Sain ne autoon turvaan ja oli aika soittaa raskas puhelu tyttärille, joiden lapsuudenkoti parhaillaan paloi.

Vielä sammuttelen tulipaloja unissani.

Lähimmän paloaseman pelastajat olivat matkalla 40 sekunnin kuluttua hälytyksestä. Sopimuspalokunnankin pelastajat viidessä minuutissa. Ihailen ja kiitän sydämestäni heidän kaikkien toimintaa; se oli eleetöntä ja äärimmäisen tehokasta. Kaiken kiireen, tulen, savun ja tuhon keskellä heillä jokaisella riitti aikaa ja voimia pahoitella tapahtunutta, huolehtia myös meistä ja olla ihan mahdottoman ystävällisiä.

Autotalli irtaimistoineen tuhoutui täysin, sisällä asunnon peitti kauttaaltaan musta noki ja haju oli hirvittävä.

Yöksi menimme hotelliin, mukanamme vain se vaatekerta, mitä oli päällämme.

Tulipalosta on kulunut kuukausi. Asumme tilapäiskodissa mahdollisesti vielä jopa vuoden. Edelleenkään meillä ei oikeastaan ole mitään omaa, vakuutusyhtiön palkkaama yritys on toimittanut ne tavarat, vaatteet ja huonekalut, mitä voidaan pelastaa, pesuun, loput lähtivät kaatopaikalle. Menetimme kaikki harrastusvälineemme, työkalumme, -koneemme ja 95 prosenttia kirjoistamme.

Vakuutus. Kotimme osalta se kattaa uudelleenrakentamista varsin hyvin, mutta ei irtaimistoa. Vakuutusyhtiölle vain uusi tavara merkitsee jotain. Toimiva, muutaman vuoden vanha kone on arvoton, eikä siitä siis korvata juuri mitään. Ikävähennys on jyrkästi laskeva.

Fyysisiltä henkilövahingoilta siis vältyttiin, henkisetkin paranevat toivottavasti aikanaan. Vielä sammuttelen tulipaloja unissani, eikä meillä pitkään aikaan pala yksikään kynttilä.

Tuo on tarinamme pikku-uutisen takana. Tänä hulluna maailman aikana, jolloin ihmiset joutuvat pakenemaan kotimaastaan kaiken menettäneenä, kokemamme on kuitenkin varsin vähäistä.

Kirjoittaja on Länsi-Uusimaa -lehden toimittaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat