Pääkirjoitus Venäjä vahvistaa sananvapauden merkitystä

Toukokuun 3. päivä vietettävä Sananvapauden päivä on nyt ajankohtaisempi kuin aikoihin. Naapurivaltiomme Venäjä on vienyt sanan- ja lehdistönvapauden rajoittamisen aivan uudelle tasolle. Venäjän duuma hyväksyi hiljakkoin uuden lain, jossa ”väärän tiedon levittämisestä Venäjän toimista” voi seurata jopa 15 vuoden vankeustuomio. Jo pelkkä sota-sanan käyttäminen voi johtaa seuraamuksiin.

Meille suomalaisille sananvapaus on itsestäänselvyys. Onhan maamme vuosi toisensa perään ollut sanan- ja lehdistönvapauden kärkimaita. Ehkä juuri siksi olemme myös onnellisuusmittauksissa maailman ykkönen. Onnellisuus perustuu vapauteen ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Suomalaisille voi olla vaikea edes käsittää, millaista on elää maassa, jossa viranomaiskoneisto voi rangaista ei-toivotuista ajatuksista. Tuskin edes pystymme kuvittelemaan, millaista arki olisi, jos ei saisi vapaasti ilmaista omaa mielipiteitään ja kyseenalaistaa poliittisia päätöksiä. Sananvapautta rajoittavissa maissa ihmisten mielipiteitä valvovat viranomaiset ja poliisit. Tällainen yhteiskunta elää ilmiantamisen pelossa ja kansalaisten keskinäinen sekä viranomaisluottamus on alhainen.

Suomessakaan sananvapaus ei ole turvattu, vaan sitä pitää jatkuvasti ja sinnikkäästi puolustaa. Tässä työssä medialla ja journalisteilla on olennainen merkitys. Sananvapauteen kuuluu ilmaisunvapauden lisäksi oleellisesti myös yleisön oikeus saada tietoa. Tämän vuoksi lehdistönvapaus on tärkeä osa sananvapautta ja demokratian toteuttamista. Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on se, että kriittisenkin keskustelun ja epäkohtien esille tuomisen katsotaan kehittävän kansalaisten elinolosuhteita. Jos sanavapautta säätelisivät poliittiset johtajat, virkamiehet ja bisnesmaailma, kansalaiset kuulisivat vain mainospuheita ja tarkoin valikoituja totuuksia. Median rooli yhteiskunnassa on vahtia valtaa ja edustaa ja puolustaa moniäänisesti kansalaisia.

Vastuullisen median perusvaatimus on myös pysyä tosiasioissa, toisin kuin Venäjän kaltaisessa yhteiskunnassa, jossa media on valtion propagandan väline.

Etusivulla nyt

Luetuimmat