Vaalikynä: Omaishoidon yhdenmukaisuus ei saa tarkoittaa minimitasoa

Omaishoito on yksi niistä asioista, jotka sote-uudistuksen myötä siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille.

Omaishoitaja on henkilö, joka pitää huolta läheisestä joka ei syystä tai toisesta pärjää arjessaan itsenäisesti. Virallisella omaishoitajalla on omaishoitosopimus kunnan tai Vihdin tapauksessa kuntayhtymän kanssa. Hoidettava voi olla muistisairas ikäihminen, aikuinen kehitysvammainen tai yhtä hyvin esikouluikäinen erityislapsi. Omaishoitajat ovat pääasiassa ikäihmisiä, mutta kyseessä voi olla myös nuori äiti, joka huolehtii lapsestaan ollen valmiudessa 24/7.

80% Suomen noin 50 000 omaishoitajasta hoitaa läheistään ympärivuorokauden ja kaikista omaishoidettavista 57% olisi intensiivisen kotihoidon tai tehostetun palveluasumisen asiakkaita, jos omaishoitajajärjestelmää ei olisi.

Silti vapaapäivät, jotka on laissa omaishoitajille määrätty toteutuvat vain harvoilla säännöllisesti ja palkkio omaishoitajana tehdystä työstä on varsin alhainen. Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä, jota ilman terveydenhuoltojärjestelmämme kuormittuisi entuudestaan.

Omaishoitajien tuki on paljon muutakin kuin palkkion maksu tai vapaapäivät. Olennaisena osana omaishoitajien tukeen kuuluvat toimivat tukipalvelut, kuten valmennus, terveystarkastukset, eläketurva ja tapaturmavakuutus. Lisäksi omaishoidettavalle kuuluvat muut tarvittavat sosiaali- ja terveyspalvelut. Tähän mennessä kunnat ovat räätälöineet tukipalveluita omien resurssiensa rajoissa ja hajontaa palveluiden saatavuudessa on ollut asuinkunnasta riippuen.

Hyvinvointialueiden myötä kriteerit omaishoitajuuden myöntämiselle ja tukipalveluiden saatavuudelle yhtenäistyvät Länsi-Uudellamaalla. Samoilla ehdoilla saa myönteisen päätöksen niin Espoossa kuin Vihdissäkin. Kriteereissä tulee huomioida tukea tarvitsevien monimuotoisuus ja se, että hoitomuotona omaishoito on yksi ihmillisimmistä ratkaisuista. Omaishoitoon panostaminen luo myös säästöjä. Vuorokausi tehostetussa palveluasumisessa maksaa Karviaisen alueella tällä hetkellä 137 euroa, siinä missä omaishoidon alin palkkio on 413,45 euroa kuukaudessa. Vuositasolla omaishoidon kokonaiskustannusten on arvioitu olevan n. 12 000 euroa.

Kun omaishoidon käytäntöjä yhdenmukaistetaan, se ei saa tarkoittaa minimitasolle siirtymistä palveluiden ja palkkioiden osalta. Tärkeää työtä on tuettava asianmukaisesti.

Heidi Nordman, Vihti yrittäjä, AMK-opiskelija aluevaaliehdokas (kesk.)

Kommentoi